Hyvinvointiala HALI ry ei hyväksy huonoa vanhustenhoivaa.

HALI edellyttää jäseniltään, että ne toimivat lupaehtojen ja normien mukaisesti. Niiden pitää noudattaa yleisesti hyväksyttyjä hoito- ja hoivakäytänteitä, ostajille annettuja sitoumuksia sekä alan eettisiä ja ihmistä kunnioittavia toimintatapoja. Lisäksi niiden on toteutettava tehokasta omavalvontaa.

  • Näyttää siltä, että näin ei valitettavasti ole tapahtunut joissakin palveluntuottajien yksiköissä. On ensisijaisen tärkeää, että asianosaiset ovat nyt ryhtyneet korjaaviin toimenpiteisiin ja kantavat vastuun tekemistään virheistä, sanoo Hyvinvointiala HALI ry:n toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas.

Yritys tai mikään organisaatio ei saisi Rajakankaan mukaan ajautua tällaisiin tilanteisiin, kuin mistä nyt olemme saaneet kuulla.  Ei edes poikkeuksellisissa oloissa. Yksityisellä sektorilla toimii yli 850 vanhuspalveluyksikköä, joista valtaosa toimii hyvin.

Yksityisten vanhuspalveluiden laatu on tutkimusten mukaan yhtä hyvää kuin julkisella sektorilla. Henkilöstömitoituskaan ei eroa yksityisen ja julkisen välillä merkittävästi.

  • Nyt on tärkeä luoda kokonaiskuva vanhustenhuollon nykytilanteesta, selvittää mitä ongelmia on ja korjata ne mahdollisimman nopeasti. On erittäin hyvä, että ministeri Saarikko on pyytänyt alan keskeisten toimijoiden edustajat  työpalaveriin tämän viikon perjantaina. Vaikka asiat ovat keskimäärin vanhustenhuollossa hyvin, se ei meille riitä. Asioiden tulee olla kauttaaltaan kunnossa. Vuonna 2012 säädetty vanhuspalvelulaki ja pari vuotta sitten uudistettu vanhuspalveluiden laatusuositus luovat hyvän pohjan jatkotyölle, sanoo Rajakangas.

Lisätiedot:

Ulla-Maija Rajakangas, toimitusjohtaja, Hyvinvointiala HALI ry, p. 0400 374 164, ulla-maija.rajakangas@hyvinvointiala.fi