Olemme eläneet poikkeusoloissa jo kuusi viikkoa. Tilanne on ollut uusi ja kuormittava meille kaikille. Erityistä turnauskestävyyttä ovat osoittaneet riskiryhmiin kuuluvien ja sairastuneiden kanssa työskentelevät alan ammattilaiset, mutta myös heitä tukeneet ja johtaneet työnantajien edustajat. Te kaikki olette tehneet parhaanne.

Toimialana olemme kyenneet osoittamaan hyvin sen, miten merkittävässä roolissa yksityinen hyvinvointiala on koko yhteiskunnan pystyssä pitämisessä. Yksityinen sektori on tarjonnut apuaan yhteiskunnalle kriisin alkumetreiltä asti. HALI on halunnut auttaa akuutissa kriisissä ja olla mukana keksimässä tehokkaita keinoja palauttaa Suomi uuteen normaaliin niin pian kuin mahdollista.

Olemme toivottavasti onnistuneet tukemaan jäsenyhteisöjämme kriisin keskellä. Olemme tarjonneet tietoa ja koulutusta, vieneet huolianne päättäjien tietoon sekä kertoneet aktiivisesti vaikuttajille ja median edustajille, kuinka yksityinen sektori voisi olla apuna koronakriisin ratkaisemisessa.

Nyt otetaan hetki itselle ja läheisille, ja rauhoitutaan vapun viettoon. Tänä vuonna sitä vietetään poikkeusoloissa, fyysistä etäisyyttä ottaen. Se ei kuitenkaan sulje pois henkistä läheisyyttä. Otetaan historiallisesta vapusta kaikki ilo irti poikkeuksellisin tavoin esim. etäkonserteista ja vappubrunsseista virtuaalisesti nauttien.

Vaikka rajoitteita oman ja muiden terveyden takaamiseksi onkin, turvallisen hauskuuden määrää ei säätele mikään! Vappu on suomalaisen työn päivä. Se on Teidän, sote- ja varhaiskasvatusalan superammattilaisten työn juhlimisen päivä!