Yksityinen varhaiskasvatusala on joutunut Covid 19 -pandemian vuoksi poikkeukselliseen taloudelliseen ja toiminnalliseen kriisiin. Toimijoiden ahdinko on pahimmillaan johtamassa pk- ja yhdistyssektorilla toiminnan alasajoon.

Hyvinvointiala HALIn johtavan asiantuntija Aino Närkin mukaan päiväkotien toiminnan jatkuminen edellyttää, että palveluseteleiden ja kuntalisien maksatus jatkuu niin kauan kuin hoitosopimus on voimassa. Kunnat eivät voi muuttaa toiminnan ehtoja yksipuolisesti kriisin aikana.

Varhaiskasvatuksen toimivuus on edellytys sille, että kriisialojen työntekijät voivat jatkaa työtään poikkeusoloissa. Kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ja tukitehtävistä vastaavat työntekijät tarvitaan potilaiden hoitamiseksi ja ihmishenkien pelastamiseksi.

– Toivomme ja vetoamme, että kunnat toimisivat luotettavana sopijaosapuolena siten, että normaalitilanteeseen voidaan palata kriisin jälkeen mahdollisimman nopeasti. Osa tätä on, että yksityiset toimijat säilyvät elinkelpoisina kriisin yli ja normaalia yhteistyötä voidaan jatkaa heti kun se on mahdollista, sanoo Aino Närkki.

– Työelämän nopea normalisointi ei onnistu ilman yksityistä palvelutuotantoa ja monituottajamallia, hän jatkaa.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuhyvitykset maksettava kaikille kuntalaisille

HALIn mukaan kuntien on maksettava asiakasmaksuhyvitykset kaikille kuntalaisille yhdenvertaisesti kunnan päättämien periaatteiden mukaisesti – riippumatta varhaiskasvatuspalveluiden toimintamallista.

Varhaiskasvatuksen käyttöaste on Suomessa romahtanut parissa viikossa.

Turun seudun yksityisten päiväkotien yhdistyksen puheenjohtaja Henna Junttilan mukaan toimintaa ei tässä ajassa pystytä sopeuttamaan ja palkat on maksettava.

– Kuntien ja perheiden maksamat päivähoitotulot ovat vaarassa jäädä huhtikuusta lähtien maksamatta. Päivähoitoyritysten kassat tyhjenevät nyt nopeasti, Junttila sanoo.

Yksityisen varhaiskasvatuksen osuus on Suomessa yli 20 prosenttia koko päivähoidon kokonaismäärästä. Eräissä asutuskeskuksissa se on jopa 30 – 40 prosenttia.

Lue HALIn 6.4. päivätty avoin kirje kunnille yksityisen varhaiskasvatuksen ajankohtaisesta tilanteesta