Verohallinnon tuoreiden tietojen mukaan Hyvinvointiala HALI ry:n jäsenet maksoivat yhteisöveroja 44,7 miljoonaa euroa vuonna 2018. Verokertymän kasvu oli reilut kolme prosenttia edellisvuoden 43,3 miljoonasta eurosta.

HALIn jäsenten verotettava tulo oli 225,9 miljoonaa euroa vuonna 2018. Myös verotettavat tulot kasvoivat reilut kolme prosenttia edellisvuoden 219,3 miljoonasta eurosta.

HALIn jäsenten koko verojalanjälki nousee yli 2 miljardiin euroon, kun mukaan lasketaan palkkojen ennakonpidätykset, työnantajamaksut ja hankintoihin sisältyvä arvonlisävero, jota hyvinvointialalla ei pääsääntöisesti voida vähentää.

– Yksityinen hyvinvointiala tukee yhteiskuntaa monella tavalla. Verotulojen lisäksi yksityiset tuottavat laadukkaita ja kustannustehokkaita palveluja, jotka hillitsevät sote- ja varhaiskasvatusmenoja.

Verotulojen lisäksi yksityiset tuottavat laadukkaita ja kustannustehokkaita palveluja, jotka hillitsevät sote- ja varhaiskasvatusmenoja.

Julkisten palvelujen tuottavuus on tärkein tekijä kestävyysvajeen taittamiseksi. Sote-uudistus tarvitsee onnistuakseen myös yksityisiä tuottajia, HALIn talous- ja veroasiantuntija Joel Kuuva sanoo.

HALIn jäsenet tuottavat muun muassa vanhus- ja vammaispalveluja, lääkäripalveluja, lasten ja nuorten palveluja, suun terveydenhuoltoa, kuntoutusta, päihde ja mielenterveyspalveluja sekä toimivat alan järjestötyössä.