Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää pieni- ja keskituloisten lapsiperheiden päivähoidon asiakasmaksujen alentamista. Lakiesityksen tavoitteena on lisätä työllisyyttä ja poistaa kannustinloukkuja. Hyvinvointialan liitto kannattaa lakiehdotuksien tavoitteita. Liitto korostaa lausunnossaan yksityisten ja julkisten tuottajien tasavertaista kohtelua.

Varhaiskasvatusmaksujen alentaminen on hyvä suunta. Näin parannetaan työnteon kannustavuutta, lapsiperheiden taloudellista tilannetta ja laajennetaan varhaiskasvatukseen osallistumista.

– Varhaiskasvatuksen laatu on monille kunnille tärkeä kilpailuvaltti kuntien välisessä keskinäisessä vertailussa. Kuntien päivähoitomenot ovat kaikkiaan yli 3 mrd euroa, joten päivähoito on myös iso taloudellinen asia. Yksityisen osuutta palvelutuotannossa on varaa laajentaa merkittävästi nykyisestä reilun 10 %:n osuudesta, sanoo Hyvinvointialan liiton toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas.

Liiton kokemuksen mukaan yksityinen varhaiskasvatus on kunnille edullinen ja laadukas vaihtoehto. Myös nyt lausuttavana olleen lakimuutoksen kokonaisvaikutuksia tulee arvioida ottamalla huomioon yhteiskunnan kokonaishyöty .

Yksityinen ja julkinen varhaiskasvatus tulee asettaa samalle viivalle. Päivähoidon asiakasmaksujen muuttaminen aiheuttaa muutostarpeita esimerkiksi Kelan yksityisen hoidon tukeen. Etuuteen tulee tehdä tarvittava tasokorotus ja tulosidonnaisen lisäosan pitää vastata asiakasmaksumuutosta. Uudistuksen yhteydessä ei saa käydä niin, että kunnallisesta varhaiskasvatuksesta tulee osalle perheitä pakollinen vaihtoehto taloudellisista syistä.

Palveluseteli sopii erinomaisesti varhaiskasvatuspalveluihin

Rajakangas korostaa, että palveluseteli on joustava varhaiskasvatuspalveluiden järjestämistapa sekä kunnan että perheen kannalta. Yksityinen päivähoitopalvelu tarjoaa kunnille veronmaksajien kannalta edullisen, laadukkaan ja toiminnallisesti joustavan vaihtoehdon.

-Palveluseteli mahdollistaa aidon valinnanvapauden ja tasa-arvon perheiden kesken tulotasoon tai perhekokoon katsomatta. Palveluseteliä tulisi soveltaa myös esiopetuksessa, Rajakangas toteaa.

Lastentarhaopettajia tarvitaan lisää – sekä yliopistoista että ammattikorkeakouluista

Hyvinvointialan liiton näkemyksen mukaan varhaiskasvatuksessa ja päivähoidossa tarvitaan sekä yliopisto- että ammattikorkeakoulupohjaista osaamista sekä monipuolista henkilökuntaa. Alan kelpoisuusehtojen tulee jättää riittävä liikkumavara toiminnan kehittäjille eli kunnille ja palveluntuottajille.

Lisätiedot:

Aino Närkki, johtava elinkeinoasiantuntija, p. 0400 436438