Yksityisen sektorin sote-toimijat ovat laatineet HALIn koordinoimana muistion tavoista, joilla julkiset järjestäjätahot voisivat hyödyntää yksityisen sektorin resursseja koronakriisin aiheuttamien haasteiden ratkaisemiseksi. Muistion pääset lukemaan tästä.

Yksityisellä sektorilla on runsaasti kapasiteettia ja mahdollisuuksia auttaa kriisin eri vaiheissa. Yksityinen voi muun muassa tarjota lisää hoito- ja hoiva- sekä testauskapasiteettia ja tukea kansalaisten neuvonnassa.

Poikkeusoloissakaan normaalien palvelujen saatavuus ei saa kärsiä yhtään enempää kuin on aivan pakko. Olemme ehdottaneet, että julkisen sektorin myös muita kuin korona-asiakkaita voidaan ohjata yksityiselle sektorille jo nyt, jotta julkisen sektorin kapasiteettia olisi enemmän tarjolla kasvavalle määrälle koronapotilaita.

Yksityisten palveluntuottajien etä- ja digitaaliset palvelut ovat huippuluokkaa. Monia palveluja voi ja kannattaa nyt ohjata etäpalveluiden piiriin. Asiakkaita voidaan ohjata yksityiselle sektorille esimerkiksi Kela-korvausten tai palvelusetelien tai ostopalveluiden tukemana.

Yksityisellä sektorilla on tarjota runsaasti hoito- ja hoivakapasiteettia. Tiloja löytyy terveydenhuollon yksiköiden lisäksi myös kuntoutuksen osaamiskeskuksista (ns. kuntoutuslaitoksista) sekä erityisryhmien palvelutaloista.

HALI muistuttaa ministeriötä kaikille alan toimijoille yhtenäisen ohjeistuksen ja informoinnin tärkeydestä. HALI esittää, että yksityisen sektorin kapasiteetin mahdollisesta käyttöönotosta sovitaan hyvissä ajoin etukäteen. Varautumistason kohottamisen on oltava suunnitelmallista.

Tiivistyvän yhteistyön suunnittelu ja toteuttaminen on käynnistettävä välittömästi, jotta koko palvelujärjestelmän kyky vastata lähitulevaisuuden haasteisiin olisi paras mahdollinen.