Hyvinvointialan liiton hallitus on nostanut toimialan vastuullisuuden näkyväksi tekemisen yhdeksi vuoden 2018 ydinviestiksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tuottaminen edellyttää jo lähtökohtaisesti erittäin korkeaa vastuullisuutta. Tavoitteena onkin lisätä tietoisuutta vastuullisuustyön merkityksestä ja aktivoida jäsenistöä viestimään vastuullisuudestaan aktiivisemmin.

Vastuullisuus on ennen kaikkea tekoja ja niistä viestimistä!

Sidosryhmät kuten sijoittajat, omistajat, työntekijät, alihankkijat, asiakkaat ja asiakkaiden asiakkaat sekä media haluavat entistä enemmän ja läpinäkyvämmin tietoa yritysten vastuullisuudesta. Tämä tulee jokaisen eteenpäin tähtäävän yrityksen sisäistää ja ottaa kantaa. Vastuullisuus on tärkeä osa yrityksen brändiä.

Hyvinvointialan yritykset toimivat vastuullisesti ja tekevät arjessaan jatkuvaa työtä hoidon laadun ja asiakaspalvelunsa kehittämiseksi ja sidosryhmäyhteistyönsä parantamiseksi. Jatkuvan parantamisen kulttuuri on tärkeä osa vastuullisuustyötä.

Liitto kartoitti jäsentensä vastuullisuutta

Liiton tavoitteena on, että vastuullisuustyö juurrutetaan osaksi liiton ja sen jäsenten strategiaa ja arkityötä. Kyse on asiakkaidemme palvelemisesta ja tulevaisuuden toimintaedellytysten turvaamisesta. Ei vain vuotta 2018 koskevasta yksittäisestä nostosta.

Liitto kartoitti jäsentensä vastuullisuustyön tilaa maaliskuussa 2018 tehdyllä jäsenkyselyllä. Tulokset kertovat, että jäsenistö pyrkii huolehtimaan työpaikoilla työhyvinvoinnista esimerkiksi huolehtimalla työpaikkaergonomiasta ja tarjoamalla virkistys- ja liikuntamahdollisuuksia. Noin 80 % mittaa asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti ja noin 2/3 pitää avoimien ovien päiviä. Jätteiden lajittelu toteutuu lähes kaikissa yksiköissä ja energian, veden ja ruokahävikin seuraaminen kuuluu arkeen. Lakisääteinen omavalvonta suunnitelma on tehtynä lähes kaikilla, mutta vain puolet kertoo siitä kotisivuilleen. Tehostamista on myös laatupoikkeamien seurannassa ja ulkopuolisten auditointien lisäämisessä.

Jokainen allekirjoittanee, että taloudellinen kestävyys lisääntyy, kun yrityksen kannattavuus, kilpailukyky ja tehokkuus ovat parhaalla mahdollisella tasolla. Jotta tähän päästään on organisaation toimintaan liittyvien sisäisten ja ulkoisten tekijöiden oltava kunnossa. Vastuullisesti tehty työ parantaa asiakkaan saamaa hyvää ja tuo työtyytyväisyyttä tekijöilleen.

Liiketoiminnan vastuullisuutta arvioitaessa enää pelkkä lakien ja säännösten noudattaminen eivät ole riittäneet pitkään aikaan. Yrityksiltä odotetaan, että ne kertovat, miten ne vaikuttavat yhteiskunnassa ja millaista henkilökohtaista merkitystä ne luovat asiakkaalle.

Hyvinvointialalla jos missä tehdään hyvää ihmisille ja yhteiskunnalle ja ratkaistaan merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia jo aivan perustehtävää myöten. Olkaamme ylpeitä siitä ja kerrotaan tästä rohkeammin!

Aino Närkki
johtava elinkeinoasiantuntija