Hali on julkaissut ajankohtaista sote-tilastotietoa tarjoavan sote-ikkunan sekä alan työvoimaennusteen. Tiedot perustuvat julkisiin lähteisiin eli THL:n, Valtiokonttorin ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä Halin omiin selvityksiin. Tavoitteena on tarjota tietoja ja työkaluja niin päättäjille, medialle kuin kansalaisillekin.
Julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin käytetään vuonna 2026 reilut 27 miljardia euroa, mikä vastaa noin kolmasosaa valtion koko budjetista. Kun on kyse elintärkeistä palveluista ja julkiseen talouteen merkittävästi vaikuttavista linjauksista, päätöksenteon tulisi perustua tutkittuun tietoon. Sote-alan tilannekuvaa luovat tilastotiedot ovat kuitenkin usein pirstaleisia tai hankalasti hahmotettavassa muodossa.
”Rajalliset resurssit tulee käyttää mahdollisimman järkevästi, minkä vuoksi on tärkeää, että päättäjille on saatavilla ajankohtaista tietoa sote-palveluiden tilanteesta. Paremmalla sote-tiedon hyödyntämisellä on mahdollista saavuttaa jopa miljardiluokan säästöt ja parantaa samalla ihmisten hyvinvointia”, Halin pääekonomisti Joel Kuuva toteaa.
Halin sote-ikkuna esittää julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tilannekuvan ja kustannukset, väestön kehityksen sekä hyvinvointialueiden taloudellisen tilanteen selkeässä ja helposti tarkasteltavassa muodossa.
”Haluamme, että päättäjillä ja medialla on tarvittavat tiedot työnsä tueksi. Siksi kokosimme hajallaan olevat tiedot helposti ymmärrettävässä muodossa yhteen paikkaan”, ekonomisti Lauri Pruuki sanoo.
Sote-ikkunan lisäksi Hali on julkaissut sote-alan työvoimaennusteen, joka tarjoaa näkymän sosiaali- ja terveysalan työvoiman tarpeeseen tulevien vuosien aikana. Työvoimaennuste valottaa alan työvoimatilannetta esimerkiksi alalta eläköityvien ja toisaalta alalle valmistuvien uusien ammattilaisten osalta.
”Työvoiman saatavuustilanne kehittyy eri alueilla eri suuntiin. Kokoamamme työvoimaennuste tarjoaa päättäjille näkymän siihen, miten työvoiman tarjonta näyttää vastaavan alueiden eriytyvään kehitykseen”, elinkeinopolitiikan asiantuntija Esa Jokinen kertoo.
Ilmoittaudu mukaan
Lisätiedot
Lauri Pruuki
Ekonomisti
045 237 5710
lauri.pruuki@hyvinvointiala.fi
Vastuualueet: Sosiaalipalvelut, yksikkökustannukset, palkat, Halin sote-ikkuna
Esa Jokinen
Asiantuntija, elinkeinopolitiikka
040 5885334
Vastuualueet: Terveyspalvelut, sote-investoinnit, työvoima, verotus