Sote-alan työvoimapula on yksi aikamme suurimpia työvoimapoliittisia haasteita. Ennusteiden mukaan sote-ala tarvitsee 200 000 uutta työntekijää vuoteen 2035 mennessä. Suurin pula on hoitohenkilökunnasta.
Paras ratkaisu hoitajapulaan on ajatella uusiksi, ketkä ovat sopivia hoivaamaan vanhuksiamme. Hoivassa usein tärkeintä on taito ja halu kohdata ihminen. Tämä ei vaadi monen vuoden koulutusta vaan oikean ihmisen. Vanhusten ja vammaisten asumispalveluissakin tarvitaan korkeammin koulutettua sote-henkilöstöä, mutta oikeassa suhteessa työtehtävien vaatimuksiin nähden.
Laki mahdollistaa jo tällä hetkellä 13 henkilöstöryhmän hyödyntämisen välittömän työn mitoituksessa. Ongelma on laki tiukempi viranomaissääntelyä, joka sallii lähes vain lähi- ja sairaanhoitajien hyödyntämisen.
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista kertoo, ketkä kaikki voidaan laskea hoivatyön välittömän työn mitoitukseen.
Lain mukaan välittömään asiakastyöhön osallistuvia työntekijöitä hoivakodissa ovat:
Jos lakia tiukemmasta tulkinnasta luovutaan, helpottuu henkilöstömitoituksen täyttäminen ja koulutettuja lähi- ja sairaanhoitajia hoitajia vapautuu terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tehtäviin.
HALI on aiemmin tarjonnut ratkaisuja, joilla saataisiin yli 8000 uutta hoitajaa.
Kaikkialla maailmassa palvelualat automatisoituvat ja digitalisaatiota hyödynnetään ihmisten auttamiseksi. Hoito- ja hoivatyössä tarvitaan aina kohtaamista ja läsnäoloa, mutta esimerkiksi digitalisaation täysmääräinen hyödyntäminen esimiestyössä vapauttaa sairaanhoitajia tekemään sitä työtä, jota varten he alalle hakeutuivat.
Hoitajapulaa voitaisiin helpottaa heti, jos hoivakodeissa voitaisiin hyödyntää teknologiaa, esimerkiksi oppivaa tekoälyä. Ongelma on, että hoivatoimijoilla ei ole nyt kannustimia investoida digitalisaatioon, koska sen avulla saatavaa työpanosta ei saa laskea mukaan mitoituksiin. Tilanne pitäisi korjata.
Sote-alalle kaivataan lisäksi työperäistä maahanmuuttoa. EU:n ulkopuolelta hankittu sote-koulutus on tunnustettava tehokkaammin. EU- ja ETA-maissa hyväksytään aiemmin suoritettu sairaanhoitajatutkinto, mutta muualta tulevien tutkintojen hyväksyntä on nykyisin hidas prosessi, jota on sujuvoitettava.
Sairaanhoitajiksi kouluttautuneille pitää järjestää näyttökoe, jonka jälkeen he voisivat toimia vähintään lähihoitajina tai koulutuksensa mukaisesti sairaanhoitajina.
HALI on lähettänyt ministeriöille vetoomuksen siitä, että EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten sairaanhoitajien tutkinto pitää rinnastaa suomalaisiin tutkintoihin nykyistä sujuvammin ja nopeammin.
Maahanmuuttajien kielikoulutus on vakinaistettava valtion rahoituksella. Kielen opiskelu on mahdollistettava nykyistä paremmin työn ohessa. Lisäksi kielitaidon näyttökokeita on järjestettävä nykyistä useammin ja joustavammin.
Työvoimapoliittisesta saatavuusharkinnasta on luovuttava koko maassa. Sairaanhoitajille, jotka ovat päättäneet muuttaa Suomeen töihin, pitää olla suomalaiseen ammattitutkintoon tähtäävää koulutusta tarjolla jo lähtömaassa. Myös perheenyhdistämisen tulorajoja on laskettava, jotta ulkomailta tulevat hoitajat saavat perheensä mukaan.
Erityisesti lähihoitajia ja sosionomeja tarvitaan lisää. Koulutuspaikkojen lisäys ei kuitenkaan hyödytä, jos hakijoiden määrä ei kasva. Ala on mainettaan parempi ja vetovoiman lisäämiseksi tulee tehdä työtä.
Esimerkiksi osatyökykyiset ja jo maassa olevat maahanmuuttajat pitäisi nähdä nykyistä joustavammin mahdollisina alalle työllistyvinä ja kannustaa heitä sote-opintoihin.
Oppisopimuskoulutuksen tulee olla houkuttelevampi vaihtoehto. Nykyinen malli ei toimi ja koulutusmäärät ovat liian pieniä. Sääntelyä on purettava, jotta se ei ole hallinnollisesti liian raskas tai kallis.
Oppisopimuskoulutettavat pitäisi vanhuspalvelun yksiköissä laskea mukaan henkilöstömitoitukseen nykyistä aikaisemmassa koulutusvaiheessa. Lisäksi työnantajalle pitää taata riittävä oppisopimustuki.