Päihdehaitoista, kuten nuorten huumekuolemista, puhutaan säännöllisesti mediassa. Se ei ole ihme: kyseessä on miljardiluokan ongelma, joka koskettaa suoraan tai välillisesti satojatuhansia suomalaisia.
Meillä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä riittävää kokonaiskuvaa siitä, kuinka paljon päihdeongelmat maksavat Suomessa. Toisin kuin yleisesti ajatellaan, kustannukset eivät kerry pelkästään päihdehuollon palveluista, vaan ulottuvat laajasti sosiaali- ja terveydenhuoltoon, lastensuojeluun, työelämään, poliisille ja oikeusjärjestelmään. Erityisen kalliiksi tulee ongelmien hoitamattomuus.
Viimeaikainen kehityskään ei ole kovin mairitteleva. Samaan aikaan kun alkoholin saatavuutta lisätään, päihdehuollon palveluista on leikattu jo pitkään. Esimerkiksi päihdekuntoutuslaitosten hoitopäivät ovat vähentyneet vuodesta 2008 noin 70 prosenttia ja asiakasmäärät noin 60 prosenttia. Kuntoutuslaitosten hoitopäiviä on nyt vähemmän kuin pahimpina 1990-luvun lamavuosina.
Myös päihdeasiamiestoiminnassa on noussut esille, että ihmisten on entistä vaikeampi saada myönteisiä palvelupäätöksiä eikä myönnetyt palvelut välttämättä vastaa asiakkaiden palvelutarpeeseen. Palvelujaksot ovat myös entistä lyhyempiä. Jo intuitiivisesti ajateltuna vakavassa päihdeongelmassa etäpalvelut eivät ole aina se vaikuttavin vaihtoehto eikä liian lyhyellä katkaisuhoidolla ole välttämättä toivottua vaikutusta, kun tuki loppuu liian lyhyeen.
Päihdepalveluista säästäminen maksaa – mutta kuinka paljon?
Entä jos yhden euron säästö päihdehoidossa tarkoittaakin moninkertaista laskua muualla palvelujärjestelmässä? Halin ja EHYTin tekemän selvityksen mukaan eräässä tarkastellussa esimerkkitapauksessa kolmen lapsen äidin päihdeongelman yhteiskunnalliset kustannukset voivat nousta lähes kolmeen miljoonaan euroon. Pelkästään yhden lapsen lastensuojelun kustannukset voivat olla jopa sata tuhatta euroa vuodessa.
Ja tämän päälle tulevat kustannukset, joille on huomattavasti vaikeampi antaa euromääräistä hintaa: lasten kokemat haitat, läheisten kuormitus, menetetyt työ- ja elinvuodet, heikentynyt elämänlaatu ja ylisukupolviset ongelmat.
Hoitamattomuuden seuraukset näkyvät jo
Erityisen pysäyttävä esimerkki ovat nuorten huumekuolemat. Vuonna 2023 Suomessa kuoli huumeisiin 91 alle 25-vuotiasta, enemmän kuin kertaakaan vuodesta 2006 alkavan mittaushistorian aikana. Samana vuonna joka neljäs 15–24-vuotiaana kuollut menehtyi huumeisiin. Eurooppalaisessa vertailussa alle 25-vuotiaiden osuus Suomen huumekuolemista oli poikkeuksellisen suuri, noin 29 prosenttia.
Päihdeongelmien hoitamattomuuden lasku ei siis jää päihdepalvelujen maksettavaksi. Se jakautuu ympäri yhteiskuntaa perheille, hyvinvointialueille, kunnille, poliisille, oikeusjärjestelmälle, työnantajille ja lopulta meille kaikille. Laskua kertyy päivystyksissä, erikoissairaanhoidossa, ensihoidossa, lastensuojelussa, poliisin työssä, oikeusjärjestelmässä ja vankeinhoidossa. Päihdeongelmat voivat näkyä tapaturmina, infektioina, häätöinä, rikoksina ja työkyvyn menetyksinä. Kun kustannukset näkyvät eri hallinnonaloilla ja eri vuosina, yhteys alkuperäiseen säästöpäätökseen katoaa helposti.
Siksi päihdepalveluja koskevassa päätöksenteossa pitäisi katsoa paljon yksittäisen palvelun hintalappua pidemmälle. Ehkäisevä päihdetyö, varhainen tuki, oikea-aikainen hoito ja kuntoutus maksavat. Niiden puuttuminen voi kuitenkin maksaa moninkertaisesti enemmän.
Suomella ei ole varaa järjestelmään, jossa säästämme ensin päihdeongelmien hoidosta ja maksamme myöhemmin seuraukset moninkertaisina muualla yhteiskunnassa. Kysymyksen ei siis tulisi kuulua, onko meillä varaa hoitaa ongelmia, vaan onko meillä varaa olla hoitamatta niitä?
Lähteet:
Halin ja EHYTin selvitys
Tilastokeskuksen katsaus: Huumeisiin kuolleita ennätyksellisen paljon vuonna 2023
