Sosiaalihuollon asiakastietovarannon (”Kanta-palvelut”) käyttöönotto on ollut pitkä ja kunnianhimoinen prosessi. Kanta-siirtymästä on tullut niin julkiselle palvelunjärjestäjälle kuin yksityisille palveluntuottajillekin vaikeasti hallittava kokonaisuus. Tämän tulisi aiheuttaa vakavaa huolta julkisten sosiaalipalveluiden järjestäjille, sillä noin 40 % kaikesta sosiaalihuollosta – ikääntyneiden palveluista, lastensuojelusta, vammaispalveluista ja päihde- ja riippuvuustyön erityisistä palveluista sekä perheoikeudellisista palveluista – on yksityisten yritysten ja järjestöjen tuottamaa.
Ohjeita on paljon, mutta aitoa ja rakenteellista vuoropuhelua vähän
Käyttöönottoa on tuettu laajasti Kelan ja THL:n ohjeistuksella, koulutuksilla ja materiaaleilla. Silti monelle toimijalle kokonaisuus näyttäytyy hajanaisena.
Analogiaa käyttäen palveluntuottajien käsissä on kirjahyllyn kokoamisohjeet, jotka ovat sinänsä tarkkoja ja yksityiskohtaisia, mutta kokonaiskuva jää hämäräksi. Työhön ryhtyessä huomaa, että kyse ei olekaan kirjahyllystä – eikä edes yksittäisestä huonekalusta – vaan paljon laajemmasta kokonaisuudesta – sellaisesta, jonka toteuttaminen vaatii aivan eri mittakaavan osaamista, aikaa ja resursseja, kuin mitä ensinäkemältä voisi päätellä.
Myös kysymys ”Miksi?” saattaa herätä, eikä siihen riitä vastaukseksi, että laki näin vaatii.
Keskeinen havainto on, että Kanta-velvoite tekee näkyväksi yksityisten palveluntuottajien tuulisen aseman julkisilla markkinoilla – jos jokin yksityiskohta jää huomaamatta, seuraukset näkyvät suoraan palvelutoiminnassa, sen laadussa ja jatkuvuudessa.
Yksityiset toimijat tarvitsevat tietoa Kanta-palveluiden teknisestä käyttöönottoprosessista mutta myös siitä, miten hyvinvointialuekohtaiset käytännöt, aikataulut ja linjaukset vaikuttavat heidän toimintaansa. Näitä ei voida johtaa pelkästään valtakunnallisista ohjeista. Laki esimerkiksi määrittää Kanta-kirjaamisen minimivaatimukset, mutta hyvinvointialueet voivat esittää yksityisille palveluntuottajille kilpailutuksissa tarkempia vaatimuksia Kanta-kirjaamiselle.
On epäselvää, mihin alueet kulloinkin perustavat erilaiset omat edellytyksensä ja linjauksensa. Luontevaa olisi, että niistä päätettäisiin vähintäänkin yhteisesti yksityisen sektorin palveluntuottajien kanssa, mutta tällainen rakenteellinen sektorien välinen vuoropuhelu ei ole vielä vakiintunut osaksi kehittämisen tapoja järjestelmässämme.
Yritysten rekisteröitymisen pitää olla hyvissä ajoin kunnossa, ja hyvinvointialueiden viestintään sekä kyselyihin on päästävä mukaan. Toisaalta myös virheitä ja tietokatkoksia voi aina tapahtua. Eri alueiden linjaukset voivat olla erilaisia, ja samassa palveluyksikössä ja jopa ryhmämuotoisessa toiminnassa tulee olemaan näillä näkymin asiakkaita, joista tulee kirjata eri tavoin. Helppoa? Entä miten ehdottomasti viranomaiset suhtautuvat Kanta-liittymisen määräaikaan, kun hyvinvointialueiden omakin Kanta-käyttöönotto ajautuu suurelta osin kalkkiviivoille?
Kyse ei ole teknisestä käyttöönotosta vaan toimintatapojen muutoksesta
Kanta-uudistus on kehystetty lähinnä tietojärjestelmähankkeena. Todellisuudessa kyse on paljon laajemmasta muutoksesta kuin vain tietojärjestelmien toimivuudesta.
Tietojärjestelmät eivät ole vain teknisiä ratkaisuja, vaan osa työskentelytapoja, rooleja ja rakenteita.
Rakenteinen, sähköinen kirjaaminen muuttaa sitä, miten tietoa tuotetaan, miten sitä hyödynnetään ja miten eri toimijat kytkeytyvät toisiinsa. Tiedonhallinnan kokonaisuuden toimiminen näin laajassa mitassa vaatii vääjäämättä toimintatavoista sopimista ja tietenkin myös luottamuksen rakentamista julkisen ja yksityisen välillä. Onko tämä tarve oivallettu jo uudistusta suunniteltaessa?
Monitoimijainen dialogi on kokemusten mukaan ratkaisevaa
Monitoimijaisuus tarkoittaa erilaisten todellisuuksien yhteensovittamista: jokainen toimija toimii omassa kontekstissaan ja omien reunaehtojensa puitteissa, edustaen esimerkiksi omaa sektoriaan. Kun monitoimijaisuus otetaan kehittämisen lähtökohdaksi, yhteistyö tuottaa kestäviä tuloksia. Mitä yhdenmukaisemmat ja selkeämmät kansalliset linjaukset ovat, sitä paremmin yhteisyyttä voidaan luoda paikallisella tasolla.
Keskeiseksi keinoksi nousee organisaatioiden välinen oppiminen. Oppiminen ei tapahdu pelkästään organisaatioiden sisällä, vaikka ne olisivatkin itsessään suuria. Oppiminen tapahtuu niiden välisessä vuorovaikutuksessa, jossa yhteisiä käytäntöjä rakennetaan osallistumisen kautta (Wenger 1998). Tilanteissa, joissa kaikkea ei voida määritellä tai ohjata ylhäältä käsin, tarvitaan kuitenkin tietoisesti rakennettuja tiloja, joissa toimijat voivat jakaa kokemuksiaan, vertailla ratkaisuja ja muodostaa yhteistä ymmärrystä. Tällöin yksityiset palveluntuottajatkaan eivät ole enää vain ohjauksen kohde, vaan aktiivisia ja tasavertaisia tiedon tuottajia ja kehittäjiä.
Oppiminen edellyttää lisäksi, että epävarmuus voidaan puolin ja toisin sanoittaa ja kokemuksia jakaa rakentavasti. Tässä keskeiseksi nousee vuorovaikutuksen laatu: kuten professori Harri Jalonen Sotetite-tutkimuspäivillä (2026) korosti, oppiminen edellyttää luottamuksellista ilmapiiriä, jossa epävarmuus nähdään hyödyllisenä ja arvostettavana – ei ongelmana, vaan oppimisen ja kehittämisen edellytyksenä.
Nämä havainnot eivät perustu pelkästään yksittäisiin kokemuksiin, vaan ne nousivat selkeästi esiin myös Halin ja eräiden hyvinvointialueiden tekemässä kyselyssä, jossa palveluntuottajat kuvasivat epävarmuutta, tiedon pirstaleisuutta ja alueellisten käytäntöjen vaihtelevuutta (Virtanen & Jokinen 2026). Juuri näistä kokemuksista syntyi ajatus monitoimijaisen dialogin vahvistamisesta.
Kanta ei ole mörkö – vaan keskeneräinen yhteinen projekti
Kanta-palveluista on tullut monille toimijoille ja ehkä enenevästi myös palvelunjärjestäjille tarpeettoman suuri mörkö.
Kanta ei ole vain velvoite, vaan mahdollisuus rakentaa yhteistä tiedonhallintaa, sujuvampia palveluketjuja ja viime kädessä vaikuttavampaa sosiaalihuoltoa – sekä vahvistaa organisaation omaa osaamista ja asemaa palvelumarkkinoilla.
Tämä edellyttää siirtymistä pistemäisestä informaatio-ohjauksesta monitoimijaiseen dialogiin.
Lopuksi
Kanta-uudistus onnistuu vain, jos toimijat tunnistavat toistensa erilaiset lähtökohdat, oppiminen tapahtuu organisaatioiden välillä ja kehittämistä tehdään yhteistä päämäärää kohti.
Kinkkisiä ongelmia ei voida ratkoa voimalla, mutta ne voidaan kesyttää.
Halin kokoama “Kanta starter pack” pyrkii kokoamaan hajanaista tietoa yhteen ja tukemaan erityisesti siirtymän alkuvaiheessa olevia toimijoita oman oppimisprosessinsa käynnistämisessä. Tutustu ohjesivuun: Kanta-palvelujen käyttöönotto.
