Viimeaikainen keskustelu ikääntyneiden hoivasta koskettaa tavalla tai toisella jokaista suomalaista. Julkisuudessa esiin nousseet epäkohdat ovat herättäneet perusteltua huolta, ja ongelmien juurisyihin on tärkeää puuttua.
Ei kuitenkaan sovi unohtaa kokonaiskuvaa: yli 50 000 ikääntynyttä Suomessa on palveluasumisen piirissä, ja asiakastyytyväisyys esimerkiksi ympärivuorokautisessa hoivassa on hyvällä tasolla.
THL:n kansallisen vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan iäkkäät olivat keskimäärin tyytyväisempiä yksityisissä hoivakodeissa kuin julkisissa¹. Lisäksi RAI-arvioihin pohjautuvien THL:n laatuindikaattoreiden mukaan yksityisessä hoivassa on havaittu vähemmän muun muassa kaatumisia, päivystyskäyntejä ja liikkumisrajoitteiden käyttöä².
Työterveyslaitos tuli tällä viikolla ulos tuoreella selvityksellä, joka kertoo hyvää myös yksityisestä sosiaalipalvelualasta myös henkilöstön näkökulmasta. Pääasiassa yksityisistä sosiaalipalveluista kerätyn tiedon perusteella työolot ovat kokonaisuutena vähintään yhtä hyvät, elleivät piirun verran paremmatkin, yksityisellä puolella, kun verrataan julkiseen.
Keskeistä on kuitenkin nähdä hoivapalvelut kokonaisuutena: laadukasta työtä ikääntyneiden hyvinvoinnin turvaamiseksi tehdään niin hyvinvointialueilla, yrityksissä kuin järjestöissä. Laatu ei synny yksittäisistä asioista, vaan kokonaisuudesta, jossa osaaminen, johtaminen, teknologian hyödyntäminen ja toimintatavat tukevat toisiaan.
Ikääntyneen ja hänen läheistensä näkökulmasta hyvän laadun lisäksi tärkeää on palvelujen saatavuus: että hoivakotiin pääsee, kun omassa kodissa ei ole enää turvallista asua edes kotihoidon turvin.
Oikea määrä henkilöstöä oikeissa tehtävissä
Julkisuudessa on keskusteltu runsaasti muun muassa henkilöstömitoituksesta ja ammattilaisten kielitaidosta.
Hoivakotien henkilöstön määrän ja rakenteen tulisi aina perustua asukkaiden hoitoisuuteen ja myös muuttua tarpeiden mukana. Käytännössä jokaisessa hoivakodissa pitäisi olla oikea määrä osaavaa henkilöstöä työskentelemässä oikeissa tehtävissä. Hyvinvointialueiden tulisi mahdollistaa joustavuus sekä henkilöstömäärän että henkilöstön koulutusvaatimusten suhteen sopimuksissaan palveluntuottajien kanssa eikä hankkia hoivapalveluita vain vähimmäismitoituksen mukaan.
Toisaalta täysin kategorinen minimimitoituksen nostaminen ikääntyneiden ympärivuorokautisessa hoivassa johtaisi vääjäämättä siihen, että palveluja olisi tarjolla entistä harvemmalle.
Laadukasta hoivaa ei ole ilman sitoutuneita ammattilaisia
Mitä kielitaitoon tulee, sen merkitystä ei tietenkään sovi vähätellä. Mahdollisten uusien kielitaitovaatimusten ei kuitenkaan tule olla kohtuuttomia. Esimerkiksi julkisessa keskustelussa mainittu B2-tason kielitaitovaatimus vaikeuttaisi työvoiman saatavuutta merkittävästi, eivätkä kaikki kokeneistakaan työntekijöistä yllä tähän tasoon.
Kielitaitokeskustelu keskittyy usein työn perässä Suomeen muuttaneisiin tai rekrytoituihin työntekijöihin, mutta se koskee myös Suomessa opiskelleita ja valmistuneita ammattilaisia. Työnantajilla on oltava mahdollisuus luottaa siihen, että Suomessa tutkinnon suorittaneiden ammattilaisten osaaminen on riittävää myös kielen osalta. Koulutuksenjärjestäjien olisikin tärkeää huolehtia, että työtehtäviin nähden riittävä kielitaito varmistettaisiin jo osana opintoja.
Kielitaidosta keskusteltaessa on tärkeää tunnistaa, että ikääntyvä yhteiskuntamme olisi pulassa ilman kansainvälisiä osaajia. Sama koskee luonnollisesti koko sote-henkilöstöä: ilman sitoutuneita ammattilaisia ei ole laadukasta hoivaa.
Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen on heikentänyt juuri niitä koulutuspolkuja, joiden kautta hoiva-ala saa uusia osaajia ja nykyiset työntekijät voivat kehittää osaamistaan. Tuki oli monelle motivoituneelle alanvaihtajalle väylä tulla alalle tai edetä esimerkiksi lähihoitajasta sairaanhoitajaksi. Sen poistuminen tarkoittaa vähemmän kouluttautuvia työntekijöitä ja hitaampaa osaajapoolin kasvua. Hoiva-alan veto- ja pitovoimaa tulisi vahvistaa, ei heikentää.
Hoivapalvelujen tarve kasvaa merkittävästi 2030-luvulla, kun suuret ikäluokat saavuttavat 85 vuoden iän. Nyt on korkea aika varmistaa riittävät resurssit, oikea-aikainen palveluiden ja tuen saanti sekä mahdollistaa vaikuttavien teknologioiden hyödyntäminen. Näin voimme turvata ikäihmisten laadukkaat palvelut myös tulevaisuudessa.
