Halin tuore uutiskirje, Työsuhdepulssi, tarjoaa yksityisen sote-alan työnantajalle olennaista tietoa alan työsuhdeasioista. Noin kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje on suunnattu erityisesti lähiesihenkilöille, hr-ammattilaisille ja muille työsuhdeasioiden parissa työskenteleville.
Työsuhdepulssissa kerrotaan Halin työehtosopimusten ajankohtaisista asioista, kuten neuvotteluista ja palkankorotuksista. Lisäksi siinä avataan työlainsäädännön muutoksia ja muita ajankohtaisia työoikeuden kysymyksiä. Työsuhdepulssista löytyy myös ohjeita esimerkiksi arkivapaiden ja vuosilomien laskentaan sekä tietoa tulevista koulutuksista ja maksuttomista infoista.
Työsuhdepulssi on suunnattu erityisesti lähiesihenkilöille, hr-ammattilaisille ja muille, jotka työskentelevät työsuhdeasioiden parissa. Työsuhdepulssi julkaistaan noin kerran kuukaudessa.
”Haluamme tarjota työsuhdeasioiden parissa työskenteleville ammattilaisille väylän, jonka kautta he saavat kootusti heidän työnsä kannalta olennaista tietoa. Tavoitteena on, että Työsuhdepulssin avulla tuleviin muutoksiin voidaan varautua ajoissa”, Halin va. työmarkkinajohtaja Jukka-Pekka Tyni sanoo.
Lisätiedot
Eeli Ollila
Viestinnän asiantuntija
040 779 2833
Vastuualueet: Työmarkkinat, uutiskirjeet, koulutukset