Millaisia oppeja muiden maiden sote-järjestelmistä voitaisiin Suomeen ottaa? HALIn elinkeinoasiantuntija Ville Laakso pohtii blogissaan.

Suomen sote-järjestelmä on kaikkea muuta kuin valmis, vaikka sote-laeista saatiin eduskunnan päätös kesäkuun lopulla. Hoitojonot kasvavat, hoitajapula on vakava ja väestö ikääntyy. Näihin asioihin ei sote-uudistus tuo juurikaan parannuksia. Vanhat ongelmat odottavat edelleen ratkaisua, ja lähitulevaisuudessa on edelleen tehtävä uudistuksia sote-järjestelmään. Nyt onkin sopiva hetki kääntää katse naapurimaihin ja pohtia, olisiko niiden sote-järjestelmistä saatavilla hyödyllisiä oppeja Suomeenkin. Ohessa on kolme kansainväliseen vertailuun perustuvaa ehdotusta, joita kannattaisi Suomessakin kokeilla.

 Valinnanvapaus perusterveydenhuollossaRiittävän oman
palvelutuotannon vaatimus
Potilasdirektiivi implementoitu oikeinHoitotakuu
Suomi ennen sote-uudistustaEiEiEi90 päivää
Suomi sote-uudistuksen jälkeenEiKylläEi90 päivää
RuotsiKylläEiKyllä3 päivää
NorjaKylläEiEi*Ei säädettyä hoitotakuuta perusterveydenhuollossa, ESH 30 päivää
TanskaKylläEiKylläEi säädettyä hoitotakuuta perusterveydenhuollossa, ESH 60 päivää

Tiukempi hoitotakuu

Suomen perusterveydenhuollon 90 päivän hoitotakuu on kansainvälisessä vertailussa musta lammas. Terveydenhuoltoon jonottaminen on suorastaan suomalaisten kansallinen tapa, millä on erittäin vahingollisia seurauksia. Jonottamisen aikana terveysongelmat todennäköisesti pahenevat. Pitkät jonot ovat myös eriarvoistavia, sillä varakkaat voivat hakeutua omakustanteisesti yksityiselle, kun muut jonottavat viikkotolkulla julkiseen palveluun.

Hoitotakuuta tulisi siis Suomessakin kiristää vähintään pohjoismaiselle tasolle. Yksistään lainsäädännön tiukentaminen ei riitä, vaan hoidon saatavuuden tosiasialliseksi parantamiseksi tulisi ottaa kaikki resurssit käyttöön, myös yksityinen ja kolmas sektori. Toimivassa järjestelmässä potilaat saisivat palvelusetelin, jos hoitotakuuaika ylittyy. Palvelusetelin avulla he voivat hakea tarvitsemansa palvelun yksityiseltä tai järjestötoimijalta. Esimerkiksi Tanskassa tämä malli on käytössä jopa erikoissairaanhoidossa: jos potilaan odotusaika ylittää tanskalaisen hoitotakuun (2 kuukautta), tulevat valinnan piiriin myös yksityiset ja ulkomaiset sairaalat, joiden kanssa julkisella järjestäjällä on sopimus.

Laajempi valinnanvapaus

Suomessa pitäisi valjastaa valinnanvapaus Ruotsin tapaan parantamaan sote-palveluiden laatua. Ruotsissa palveluiden tuottajiksi hyväksytään kaikki toimijat, jotka täyttävät maakäräjien ennakkoon asettamat kriteerit. Ruotsalainen sote-asiakas voikin parhaimmillaan valita hoitopaikkansa laajasta joukosta erilaisia julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottajia.

Suomessa sen sijaan tuotanto on lähtökohtaisesti julkista, mutta yksittäisiä terveysasemia on voitu erikseen ulkoistaa yksityiselle toimijalle. Suomalaisen sote-asiakkaan valinnanvapaus tapahtuu kuitenkin pääosin julkisomisteisten hoitoyksiköiden välillä.

Ruotsissa sote-tuottajat joutuvat alituiseen kiinnittämään huomiota palvelutuotantonsa laatuun ja saatavuuteen, sillä muutoin asiakkaat saattavat siirtyä toiselle palveluntuottajalle. Suomessa palveluntuottajilla ei ole vastaavaa kannustinta. Ruotsalaisesta valinnanvapausmallista on syytä huomata, että tuottajille maksettava korvaus on aina kiinteä, eikä hintakilpailua täten ole. Tuottajat eivät myöskään voi kieltäytyä asiakkaistaan. Sote-järjestelmä kehittyy alhaalta ylöspäin, kun kaikki tuottajat ottavat asiakkaiden hyväksi kokemat toimintatavat käyttöön ja välttävät sellaista toimintaa, josta asiakkaat eivät pidä – kuten pitkiä jonoja.

Vertailukelpoinen tieto

Vanha sanonta ”älä osta sikaa säkissä” kehottaa tutustumaan huolellisesti tuotteeseen ennen ostamista. Vaikka asiakkaat eivät julkisia sote-palveluita varsinaisesti itse ostakaan, heidän olisi tärkeää tutustua palvelun laatuun ja esimerkiksi keskimääräisiin jonotusaikoihin. Myös toimiva valinnanvapaus edellyttää sitä, että asiakkailla on käytettävissään kylliksi tietoa valinnan tekemiseksi.

Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa tällaisen vertailun tekeminen on tehty asiakkaille helpoksi, sillä kansallisilta verkkosivuilta löytyy kootusti ajantasainen tieto saatavilla olevista lääkäreistä, jonotusajoista ja palveluista. Ruotsissa asiakkaat voivat myös jättää sivuille julkisia arviointeja saamastaan palvelusta.

Suomalaiset sote-asiakkaat ovat tottuneet ostamaan sian säkissä. Useimmiten tarjolla on vain yksi terveysasema, ja vaikka vaihtoehtoja olisikin, on vertailun tekeminen hyvin vaikeaa. Ruotsalainen järjestelmä, jossa asiakkaat voivat arvioida ja vertailla terveyskeskusten palvelun laatua, jonotusaikoja ja potilastyytyväisyyttä, olisi Suomeenkin erittäin tervetullut.

**

On tietysti selvää, ettei Suomi voi kopioida sote-järjestelmää toisesta maasta. Suomen tulee rakentaa oma järjestelmänsä, mutta nyt toteutettavan sote-uudistuksen tapainen hallinnollinen uudelleenjärjestely ei riitä kroonisten ongelmien ratkaisuksi. Ulkomailla toimiviksi todettuja ratkaisuja kannattaisi soveltaa myös Suomessa.

Suomi ennen sote-uudistusta

Suomalaisilla on vain rajattu mahdollisuus valita perusterveydenhuollon palveluntuottaja. Valinta tapahtuu julkisen oman tuotannon tai ostopalveluilla hankittavien terveysasemien joukosta. Asiakkaiden ulottuvilla ei aina ole tosiasiallista valinnanvaraa. Tuottajilla ei myöskään ole merkittäviä kannusteita pitää kiinni asiakkaistaan. Palveluntarjoajien väliseen vertailuun ei ole työkaluja. Toisaalta asiakkaiden saataville on viime vuosina tullut enenevissä määrin uusia vaihtoehtoja lisääntyvän julkisen ja yksityisen yhteistyön myötä. Yksityisen osuus 8 %.[1]

Suomi sote-uudistuksen jälkeen

Sote-uudistus ei tuo varsinaisia sisällöllisiä uudistuksia sote-järjestelmään, vaan keskittyy lähinnä hallinnollisiin muutoksiin. Sote-uudistus tuo mukanaan uusia rajoitteita julkisen ja yksityisen väliseen yhteistyöhön, muun muassa edellyttämällä julkisen riittävää omaa palvelutuotantoa. Sote-uudistuksen myötä Suomessa ei edelleenkään implementoida EU:n potilasdirektiiviä.

Ruotsi

Asiakas voi valita julkisen tai yksityisen terveysaseman tai lääkärin niiden tuottajien joukosta, jotka maakäräjäalue on ennakkoon hyväksynyt. Palveluntuottajat kilpailevat asiakkaista palvelun laadulla, sillä tuottajiin sovelletaan yhtenäisiä korvausmenettelyjä. Asiakkaat voivat tarkistaa terveysasemien jonotilanteen sekä vertailla ja arvioida palvelun laatua kansallisella verkkosivulla. Omaa valintaansa voi vaihtaa niin usein kuin haluaa. Yksityisen osuus 40–45 %.[2] Ruotsi on implementoinut EU:n potilasdirektiivin.

Norja

Kunnat järjestävät perusterveydenhuollon lääkäripalvelut yksityisten ammatinharjoittajien kanssa. Kunnan on järjestettävä potilaalle vähintään kaksi vaihtoehtoista avointa omalääkärilistaa kohtuullisella maantieteellisellä etäisyydellä potilaasta. Asiakas valitsee mille lääkärille hän listautuu ja hän voi vaihtaa valintaansa kahdesti vuodessa. Lääkäreiden jonotilanne ja muut tiedot on saatavilla kansallisella verkkosivuilla. Yksityisen osuus 96 %.[3] Norja ei ole EU-jäsenmaa, mutta on osittain saattanut potilasdirektiivin vaatimukset osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Tanska

Potilas valitsee haluamansa lääkärin ja voi milloin tahansa vaihtaa valintaansa. Lääkärit ovat yksityisiä ammatinharjoittajia, jotka työskentelevät sopimuksen perusteella alueellisten toimijoiden kanssa. Kansallinen verkkosivusto tarjoaa vertailutietoa muun muassa vaihtoehtoisista hoitopaikoista. Yksityisen osuus lähes 100 %.[4] Tanska on implementoinut EU:n potilasdirektiivin.

Saksa

Asiakas valitsee palvelun tuottajan ja voi vaihtaa valintaansa enintään kerran kolmessa kuukaudessa. Palvelujen tuottajia ovat pääosin yksityiset yritykset ja ammattihenkilöt.[5] Vakuutusrahastojen verkkosivujen kautta potilaat saavat tietoa palveluntarjoajan valitsemiseksi. Saksa on implementoinut EU:n potilasdirektiivin.

Alankomaat

Asiakkaan valinnanvapaus toteutuu vakuutusyhtiön valinnan kautta. Vakuutusyhtiöt kilpailevat asiakkaista hankkimalla hinta-laatusuhteeltaan mahdollisimman hyviä palveluita palveluiden tuottajilta. Asiakkaat ovat lähtökohtaisesti sidottuja vakuutuksenantajan listaamiin palveluntuottajiin. Vakuutusyhtiöt eivät voi kieltäytyä asiakkaistaan, eivätkä ne voi määritellä vakuutusmaksun suuruutta henkilön iän tai terveydentilan perusteella. Asiakkaat voivat vaihtaa vakuutusyhtiötä kerran vuodessa. Yksityiset toimijat tuottavat palvelut.[6] Alankomaat on implementoinut EU:n potilasdirektiivin.


[1] HALI ry, HALI:n palkkikaavio, 2018.

[2] Privat Vårdfakta 2020, s. 44 ilmoittaa yksityisen osuudeksi 46 %. Kansainvälistä sote-järjestelmien vertailua ylläpitävä commonwealthfund.com puolestaan ilmoittaa julkisen osuudeksi 60 %.

[3] commonwealthfund.com: Municipalities contract with individual GPs, who are mostly self-employed; only 6 percent are salaried municipal employees

[4] commonwealthfund.com

[5] Valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa Kuvauksia eräistä Euroopan maista, s. 19, THL 2016.

[6] Valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa Kuvauksia eräistä Euroopan maista, s. 21, THL 2016.