Sote-palvelut elävät tai kuolevat niitä tekevän henkilöstön tuottavuuden mukana. Hyvinvointialueiden sote-menoista noin 70 prosenttia on henkilöstökustannuksia, kun huomioidaan palveluostoihin ja työvoiman vuokraukseen sisältyvä henkilöstö.
Soten 20 miljardin euron henkilöstöpotissa prosentinkin muutos tarkoittaa 200 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin neuvolapalvelujen toimintakulut yhteensä. Pienetkin laajapohjaisesti vaikuttavat muutokset työn tuottavuuteen tai palkkoihin tarkoittavat pahimmillaan vanhusten päivätoiminnan ja lapsiperheiden kotipalvelujen lakkauttamisia, ja parhaimmillaan pitkien hoito- ja hoivajonojen poistumista.
Sote-henkilöstön riittävyyden ja kustannusten hallinnan yhtälössä keskeinen tekijä on toki sote-palvelujen kysyntä. Väestön palvelutarpeen merkittävä pienentäminen on kuitenkin vaikeaa. Helpompaa on vaikuttaa siihen, miten henkilöstöä sote-palveluissa hyödynnetään. Eri palveluiden henkilöstömitoitukset ja muu sääntely määrittävät, kuinka paljon ja mitä ammattihenkilöitä missäkin palvelussa voi työskennellä.
Parhaillaan lausuntokierroksella olevassa vanhuspalvelulain uudistuksessa ehdotetaan, että ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen 0,6:n mitoituksesta 0,04:n osuus voidaan täyttää teknologisilla ratkaisuilla ihmistyön sijasta. Samaan aikaan 0,6:n vähimmäismitoitusta ei voisi kuitenkaan missään olosuhteissa alittaa. Kun valtaosa hoivakodeista on jo nykyisin 0,6:n mitoituksessa, ei henkilöstöä tai heidän työtuntejaan voida korvata teknologialla. Teknologian käyttöönotolle ei muodostu siis kannustetta. Esitysluonnoksen suhde nykytilaan on perustavanlaatuisesti pielessä.
Maan hallituksella on toki hyvät aikeet teknologian hyödyntämisessä. Puoliväliriihessä hallitus ilmoitti purkavansa lainsäädännöllisiä ja muita esteitä tekoälyn ja digitalisaation hyödyntämiseksi sotessa. Ministeriöt selvittävät kyseiset kehittämistoimet tämän vuoden loppuun mennessä. Odotan ministeriöiltä konkreettisia ja rohkeita avauksia. Liian varovaisen ja konservatiivisen suhtautumisen tekoälyyn maksavat ne vanhukset, jotka eivät sote-palvelujen heikon tuottavuuden takia pääse lääkäriin tai hoivakotiin.
Turhien normien purkaminen, matalalla roikkuva hedelmä
Sote-henkilöstön fiksun hyödyntämisen kannalta matalimmalla roikkuva hedelmä on henkilöstön käyttöä rajaavien turhien normien purkaminen. Lääkäreiden työajasta merkittävä osa menee esimerkiksi lääkkeiden erityiskorvattavuuteen liittyviin lausuntoihin, lyhyisiin sairauspoissaolotodistuksiin, Kelan ammatillisen kuntoutuksen B-lausuntoihin, työkykyyn liittyviin lausuntoihin, kuvantamis- ja erikoissairaanhoitolähetteisiin sekä Kelan vammaistuen C-lausuntoihin. Näistä kokonaisuuksissa merkittävä osa voitaisiin toteuttaa joko luopumalla kokonaan tietyistä lausunnoista, siirtämällä toimenpide kokonaan tai osittain esimerkiksi sairaanhoitajan toteutettavaksi tai automatisoimalla prosessi siten, että lääkärin työpanos minimoituu.
Reippaalla kädellä toteutettava lääkäreiden työn priorisointi lievittäisi nopeasti lääkäripulaa ja parantaisi lääkärille pääsyä. Tämän työn pitäisi olla hallituksen, ministeriöiden ja hyvinvointialueiden prioriteettilistan kärjessä.
Hyvinvointialueiden rahoituslain mukaan lakisääteisten normien keventämisen myötä säästynyt raha leikataan hyvinvointialueilta kokonaan pois. Tämä ei kannusta hyvinvointialueita olemaan aktiivisia normien purkamisessa. Sääntelyn järkevöittäminen voisi vauhdittua, mikäli niistä saatavat säästöt jaettaisiin esimerkiksi puoliksi valtion ja hyvinvointialueiden kesken.
Henkilöstön ja rahan riittävyyden kannalta keskeistä on tietysti myös eri sote-ammattilaisten työn hinta. Suomeen muodostunutta ja nykyhallituksen lainsäädännöllä vahvistamaa vientivetoista työmarkkinamallia on kritisoitu jäykäksi todeten, että vientialat määrittävät kaikille aloille sekä katon että lattian. Totuus kuitenkin on, että yleisestä linjasta voidaan kuitenkin poiketa yhdessä sopimalla. Esimerkiksi julkisella sote-alalla yleinen linja ylitettiin tuntuvasti, mikä tuo satojen miljoonien lisäkustannukset hyvinvointialueille suhteessa yleiseen linjaan.
Yhdessä sopimalla yleinen linja voidaan myös alittaa. Toukokuun alussa sosiaalialan järjestöille sovittiin kolmevuotinen työehtosopimus, jossa paikallisesti voidaan sopia esimerkiksi, ettei palkkoja koroteta lainkaan. Myös korotustapa (yleiskorotus, kertaerä, jne.) voidaan sopia paikallisesti. Tarkoitus on antaa järjestöille parhaat mahdollisuudet turvata työpaikat ja arvokkaan järjestötoiminnan jatkuvuus rajujen valtionavustusleikkausten keskellä.
Sosiaalialan järjestöissä kyetään poikkeuksellisiin toimiin vaikeassa tilanteessa. Kuinka suureen kriisiin sote-palvelujen on ajauduttava, että ryhdymme reippaampiin toimiin työn tuottavuuden parantamiseksi?
Kirjoitus on julkaisu alun perin Verkkouutisissa 20.5.2025.
