STEAn äkillinen muutos avustusohjeistuksessa on herättänyt huolta sosiaali- ja terveysjärjestöjen piirissä. Uusi linjaus, joka rajoittaa avustusten käyttöä, kohtaa voimakasta vastustusta, ja monet järjestöt pelkäävät toimintansa olevan vakavassa vaarassa, kirjoittaa HALIn neuvottelujohtaja Jukka-Pekka Tyni blogissaan.

Sosiaali-​ ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaali-​ ja terveysministeriön yhteydessä toimiva valtionapuviranomainen, joka vastaa sosiaali-​ ja terveysalan järjestöille myönnettävien avustusten hakemuskäsittelystä, avustusehdotuksen valmistelusta ja avustusten maksamisesta, sekä valvoo avustusten käyttöä. Erittäin monen sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toiminta perustuu STEAn avustuksiin, eikä muuta rahoitusta toimintaan ole tai sellainen on hyvin vähäistä.

STEA muutti keväällä ohjettaan siten, että se hyväksyy avustuksella kustannettavaksi ainoastaan suoraan työehtosopimuksen velvoittamat etuudet. Kaikki sellainen, mikä ylittää TES:n minimitason, on STEA katsonut olevan avustusten ulkopuolista ja siten takaisinperittävää. Tältä osin STEAn omakin käytäntö on muuttunut radikaalisti ottaen huomioon sen, etteivät vastaavat etuudet ole kiinnittäneet huomiota STEAssa aiempien vuosien tarkastuksissa. Yllättäen muuttunut ohjeistus ja tulkintakäytäntö rikkovat luottamuksensuojaperiaatetta ja luottamusta viranomaisen toiminnan johdonmukaisuuteen ja ohjeistusten luotettavuuteen.

HALI on pyrkinyt vaikuttamaan STEAan, ettei vakiintunutta ohjeistusta muutettaisi eikä ainakaan takautuviin takaisinperintöihin ryhdyttäisi. Valitettavasti tälle ei toistaiseksi ole saatu STEAsta vastakaikua.

Järjestöissä työtä tehdään maltillisella palkkatasolla, ja osaavasta työvoimasta kilpaillaan monien muiden alojen kanssa. Useissa järjestöissä on paikallisesti sovittu tai otettu käyttöön henkilöstöetuja, joiden tarkoituksena on ollut sitouttaa henkilöstöä toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi sekä toimia yhtenä rekrytointivalttina. STEAn äkillinen päätös muuttaa ohjettaan hankaloittaa järjestöjen toimintaedellytyksiä merkittävästi.

Useat järjestöt ovat joutuneet avustusten takaisinperinnän kohteeksi. STEA on tehnyt päätöksen tai uhannut takaisinperinnällä järjestöjä, joissa työntekijä on saanut esimerkiksi ruokailla työn lomassa työajalla, tai joissa on työntekijöiden työhyvinvoinnista ja työkyvyn ylläpitämisestä huolehdittu erilaisin toimin työajalla.

Työehtosopimus ei Suomen työmarkkinajärjestelmässä ole kuitenkaan maksimi, vaan minimi. On täysin tavanomaista ja yleisen työmarkkinakäytännön mukaista, että työsuhteen ehdot poikkeavat joiltain osin TES:n minimistä. Järjestöjä koskevan työehtosopimuksen ehdot ovat monin paikoin lain minimin tasoisia, esimerkiksi vuosilomien osalta. Tällä on osin haluttu turvata taloudellisesti niukin resurssein toimivien järjestöjen toimintakyky. On selvää, että julkisten rahojen käytölle tulee voida asettaa reunaehtoja. Näiden reunaehtojen on kuitenkin oltava järkeviä. On tärkeää, että järjestöissä on riittävästi osaavaa työvoimaa ja toiminnan jatkuvuus on turvattu. Sellaiset kohtuulliset työsuhde-edut, jotka eivät ole mitenkään poikkeavia yleisestä työmarkkinakäytännöstä, tulisi olla hyväksyttäviä rahoituksella katettavaksi.

Tämä valitettava uhka avustusten takaisinperinnöistä sekä jo konkretisoituneet takaisinperinnät ovat johtaneet järjestökentällä paniikinomaiseen tunnelmaan. Selvää on, että useissa avustuksilla toimintaansa pyörittävissä järjestöissä, takaisinperintä johtaisi toiminnan loppumiseen ja konkurssiin. Konkurssit ja sitä kautta vähentyneet palvelut kurittaisivat etenkin järjestöjen asiakkaita, esimerkiksi vanhuksia, lapsia sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujia. Ohjeistuksen muuttuminen aiheuttaa haasteen myös työoikeudellisesti, koska työnantajajärjestöllä ei ole juridisesti käytettävissä juurikaan keinoja vakiintuneen työsuhde-etuuden poistamiseksi. Parasta olisi, että välttämättömät työsuhteiden heikennykset saataisiin yhdessä sovittua työntekijöiden kanssa ja siten toiminnan loppumisen riski vältettyä.

Oikeuskäytännössä on katsottu, että palkan alentaminen yksipuoleisesti enintään TES:n vähimmäistasolle voi olla mahdollista, jos sillä vältetään välittömästi uhkaava toiminnan loppuminen ja/tai konkurssi. Tällöinkään palkan alentaminen ei voi olla ainoa toimenpide. Useat järjestöt saattavat olla sellaisen tilanteen edessä, että joutuvat harkitsemaan yksipuolista työsuhde-etuuden poistamista, ellei STEAn tulkintakäytäntöön saada muutosta tai etuuden osuutta saada rahoitettua muista lähteistä. Käytännössä tällöin työnantaja tuotannollistaloudellista irtisanomisprosessia sekä irtisanomisaikaa noudattaen poistaa työsuhde-etuuden eli alentaa palkkaa yksipuolisesti.

Tällainen menettely voi johtaa riitoihin ja oikeudenkäynteihin, eikä asia ole juridisestikaan pläkkiselvä. Etenkin pienemmät järjestöt joutuvat kuitenkin pohtimaan nyt sitä, ottavatko ne riskin takaisinperinnästä, pahimmillaan henkilökohtaisesta vahingonkorvausvastuusta ja toiminnan päättymisestä takaisinperinnän seurauksena konkurssiin? Vai ottavatko ne vaihtoehtoisesti riskin toiminnan päättymisestä konkurssiin mahdollisesti hävityn oikeudenkäynnin myötä?

Selvää kuitenkin on, että voitetussakaan oikeudenkäynnissä ei ole voittajia.

Järjestöt, jotka ovat edellä mainitun kaltaisessa tilanteessa, olettehan yhteydessä HALIn jäsenneuvontaan ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Tilanne vaatii usein tapauskohtaista arviota ja harkintaa, eikä kaikille sellaisenaan sopivaa toimintaohjetta ole mahdollista antaa.