Terveyspalvelualan työehtosopimuksen osapuolet ovat sopimuskirjauksen mukaisesti tarkastelleet palkkakehitystä niin terveyspalvelualalla kuin julkisella sosiaali- ja terveyssektorillakin. Tarkastelun tavoitteena on ollut yhteisen tilannekuvan muodostaminen. 

Terveyspalvelualan työehtosopimuksessa sovitussa palkkavertailussa vertailtiin palkkatasoa yksityisellä ja julkisella sektorilla tehtäväkohtaisten palkkojen, kiinteiden kuukausipalkkojen sekä säännöllisen työajan ansioiden osalta. Työryhmään on kuulunut alan työehtosopimuksen neuvotteluosapuolet. 

Palkkavertailussa tunnistettiin, että kaikkien tehtävänimikkeet eivät olleet vertailukelpoisia keskenään. Samalla nimikkeellä tehdään osittain erilaisia tehtäviä, mikä vaikuttaa tehtävän vaativuuteen ja palkkaukseen. 

Palkkaero yksityisen ja julkisen sektorin välillä korostuu tehtäväkohtaisissa palkoissa. Julkisella sektorilla palkat ovat korkeampia esimerkiksi työterveyshoitajan, röntgenhoitajan ja lähihoitajan tehtävissä. Toisaalta esimerkiksi hammashoitajan, suuhygienistin ja fysioterapeutin tehtävissä palkat ovat yksityisellä sektorilla korkeampia niin tehtäväkohtaisissa palkoissa kuin kiinteissä kuukausipalkoissa. Kiinteitä kuukausipalkkoja tarkasteltaessa useissa nimikkeissä erot eivät ole yhtä merkittäviä kuin tehtäväkohtaisissa palkoissa. Kahdeksassa tehtävänimikkeessä palkat ovat yksityisellä sektorilla korkeammat tai lähes vastaavat kuin julkisella sektorilla.  

Työryhmä piti tärkeänä, että palkkatasojen vertailua ja muiden alan tilannetta kuvaavien tilastojen keräämistä ja analysointia jatketaan myös tulevalla sopimuskaudella.

Terveyspalvelualan palkkaustyöryhmän raportti

tptes_palkkatasotyoryhma_20-2-2026_lopullinen-versio.pdf, 752 kt, 5.3.2026

pdf

Terveyspalvelualan palkkaustyöryhmän raportti (Unioni)

tptes_palkkatasotyoryhma_20-2-2026_lopullinen-versio-u.pdf, 748 kt, 5.3.2026

pdf

Koitko sisällön hyödylliseksi?

Keskiarvo 0 / 5. Arvioiden määrä: 0

Ei vielä arviointeja. Anna arviosi ensimmäisenä.

Ikävää, että sisältö ei ollut sinulle hyödyllinen.

Miten voisimme parantaa sisältöä?

Anna meille palautetta!