Petteri Orpon hallitus sai tiistaina 1.9.2026 päätökseen budjettiriihineuvottelut. Hyvinvointiala Hali ry on hyvin pahoillaan, että sosiaali- ja terveysjärjestöjen STEA-avustusleikkauksia ei kohtuullistettu. Hali pitää positiivisena, että kotitalousvähennyksen korotusta jatketaan vuonna 2027.
Hali odotti budjettiriihestä sote-järjestöjen valtionavustuksiin kohdistuvien leikkausten kohtuullistamista. Tällä hallituskaudella tehtyjen leikkauspäätösten suuruus on 190 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustukset eli STEA-avustukset puolittuvat vaalikauden aikana vuoden 2024 tasosta.
”Olemme hyvin pahoillamme, että hallitus ei nähnyt tarpeelliseksi kohtuullistaa valtavaa leikkauspottia, joka osuu yleishyödyllisten sote-järjestöjen toimintaan. Näiden hallitsemattomien leikkausten yhteydessä ei voida puhua säästöistä, sillä järjestöjen työn romahduksella on suora vaikutus muun muassa kohtaavaan työhön, vapaaehtoistoimintaan sekä hyvinvointialueiden palveluihin”, Halin toimitusjohtaja Sanna Aunesluoma sanoo.
Hali vetoaa, että leikkausten aikataulua ja määrää olisi valmiutta tarkastella vielä täydentävää talousarviota ja lisätalousarvioita koskevien päätösten yhteydessä. Viimeistään tässä yhteydessä tulisi myös tuottaa kunnollisia vaikutusarvioita järjestöleikkausten heijastusvaikutuksista julkisiin palveluihin ja esimerkiksi oikeudenhoidon kustannuksiin.
”Hallitus voisi ilman lisäkustannuksia pehmentää sote-järjestöihin kohdistuvaa äkillistä rahoitusiskua siirtämällä hyvinvointialueille järjestöavustuksiin varatun 25 miljoonan euron määrärahan vielä ensi vuodelle jaettavaksi STEA-avustuksina. Vuoden lisäaika olisi perusteltu ratkaisu sekä järjestöjen toiminnan että työllisyyden näkökulmasta”, Aunesluoma sanoo.
Toinen helposti toimeenpantava ja konkreettinen ratkaisu, jolla ei lisättäisi kustannuksia, olisi kasvattaa talousarvioehdotuksessa sote-järjestöjen yleisavustusten suhteellista osuutta koko avustusmäärästä.
”Näin järjestöjen liikkumavaraa vaikeassa taloudellisessa tilanteessa lisättäisiin ja ne voisivat parhaan harkintansa mukaan minimoida kohtaavalle työlle aiheutuvia vahinkoja”, Aunesluoma toteaa.
Positiivisena Hali pitää järjestöille annettavien lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentamista. Muutos on valmisteltava siten, että samassa yhteydessä tarkastellaan järjestöjen STEA-rahoituksen ehdoissa olevia omarahoituksen määritelmiä tukemaan muutosta parhaalla tavalla.
Kotitalousvähennyksen korotus ja kotihoidon laatumittaristo – suunta on oikea
Hallitus päätti jatkaa kevään kehysriihessä päätettyä kotitalousvähennyksen korotusta vuonna 2027. Hali on aiemmin ehdottanut yli 70-vuotiaille säädettävää ikäihmisten hoito-, hoiva- ja kotitalouspalvelujen kotitalousvähennystä, jonka suuruus olisi 50 prosenttia työkorvauksista ja vähennyksen katto 10 000 euroa.
”Toivomme, että seuraava hallitus jatkaa tästä. Korotettu kotitalousvähennys tarjoaisi aidosti positiivisen kannustimen oman rahan käyttöön ja lisäisi ikääntyneiden palvelujen saatavuutta. Tämä on tärkeää, sillä säästösyistä julkisen kotihoidon peittävyys yli 75-vuotiaiden kohdalla on laskenut viime vuosina. Varhaisemmalla palveluihin pääsemisellä voidaan ylläpitää ikääntyneiden toimintakykyä ja ehkäistä tai viivästyttää raskaampien palveluiden tarvetta”, Aunesluoma sanoo.
Budjettiriihen pöytäkirjamerkinnöistä selviää, että tavoitteena on lisäksi laatia ikäihmisten kotihoitoa koskevat kansalliset laatumittarit, joiden avulla saadaan vertailutietoa kotihoidon laadullista arviointia varten.
”On tärkeää, että palveluja voidaan vertailla avoimesti ja sektorirajat ylittäen. Suunta on oikea, mutta mittariston toteutus ratkaisee, minkälaista hyötyä siitä todellisuudessa voidaan saada”, Aunesluoma päättää.
Lisätiedot