Kansalaisaloite apteekkien palveluvalikoiman laajentamisesta reseptien kirjoittamiseen kuulostaa houkuttelevalta ratkaisulta hoitoon pääsyn ongelmiin. Potilasturvallisuuden näkökulmasta se kuitenkin herättää merkittäviä kysymyksiä.
Reseptin kirjoittaminen ei ole pelkkä tekninen suoritus, vaan sitä edeltää diagnoosi ja arvio siitä, onko lääkitys ylipäätään tarpeen. Juuri tässä piilee ehdotuksen suurin ongelma. Farmaseutit ja proviisorit ovat lääkkeiden asiantuntijoita, eivät sairauksien diagnosoinnin tai hoidon ammattilaisia.
Esimerkiksi lapsen korvakipu on paljon monimutkaisempi oire kuin äkkiseltään voisi ajatella. Kivun taustalla voi olla välikorvatulehdus, korvakäytävän tulehdus tai jokin muu syy. Tutkimukset osoittavat, että korvatulehdusten diagnosointi on haastavaa jopa lääkäreille. Oikean diagnoosin tekeminen vaatii tutkimista, kokemusta ja kliinistä harkintaa.
Lisäksi lasten välikorvatulehduksia ei nykyisten hoitosuositusten mukaan hoideta automaattisesti antibiooteilla. Tavoitteena on välttää turhaa antibioottien käyttöä ja ehkäistä antibioottiresistenssin kasvua. Monissa tilanteissa oikea hoito on seuranta ja oireiden lievittäminen. Korvatulehduksen akuuttivaiheessa tärkein hoito on usein kivun tehokas lievitys, ja siinä apteekeilla on jo nyt keskeinen ja arvokas rooli. Apteekkien henkilöstö neuvoo itsehoitolääkkeiden turvallisessa käytössä ja auttaa asiakkaita hyödyntämään niitä oikein.
Suomessa on jo käytössä järjestelmä, joka mahdollistaa hoidon sujuvoittamisen turvallisesti. Rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden saaneet sairaanhoitajat voivat määrätä tiettyjä lääkkeitä ennalta määritellyissä tilanteissa. Tätä järjestelmää on rakennettu nimenomaan helpottamaan sellaisten vaivojen hoitoa, joissa diagnoosi on selkeä ja toimintamalli tarkasti määritelty. Silti edes erityiskoulutetut sairaanhoitajat eivät voi määrätä antibiootteja lasten korvatulehduksiin.
Suomessa on hyvästä syystä erotettu toisistaan diagnoosin tekeminen ja lääkkeen myynti. Kun hoitopäätöksiä tekevä taho ei hyödy lääkkeen myynnistä taloudellisesti, voidaan välttää vääränlaiset kannustimet ja vahvistaa luottamusta hoidon riippumattomuuteen.
Terveydenhuoltoa on syytä uudistaa, mutta uudistusten tulee perustua potilasturvallisuuteen ja ammattiosaamisen tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Apteekkien vahvuus on lääkkeissä, lääkäreiden diagnostiikassa ja hoidossa. Potilas hyötyy eniten, kun oikea ammattilainen tekee oikeaa työtä. Siksi apteekkien roolia kannattaa vahvistaa lääkeneuvonnassa, ei diagnoosien tekemisessä ja reseptien kirjoittamisessa.
