Työmarkkinakeskusjärjestöjen ja ministeriöiden edustajista koostuva työryhmä päätyi perjantaina 12.6.2026 antamaan yleisen suosituksen palkanmaksusta tilanteessa, jossa työmatka on estynyt viranomaisen antaman drooniuhkaa koskevan lyhytkestoisen vaaratiedotteen takia. Kuten muiden työnantajajärjestöjen, myöskään Halin tulkinnan mukaan lainsäädäntö ei edelleenkään velvoita palkanmaksuun tällaisessa tilanteessa. Kolmikantaisen työryhmän antama suositus ei siis vaikuta lainsäädännön tulkintaan.

Drooniuhassa tai siihen liittyvissä viranomaismääräyksissä ei ole kyse työsopimuslain 2:12 §:ssä tarkoitetusta työpaikkaa kohdanneesta syystä, eikä työntekokaan ole estynyt. Tilanne rinnastuu työmatkan estymisen osalta esimerkiksi laajoja joukkoliikenteen lakkoja koskeviin tilanteisiin, jolloin palkanmaksuvelvollisuutta ei ole.

Työnantaja voi halutessaan toimia työmarkkinakeskusjärjestöjen antaman suosituksen mukaisesti. Tällöin on kuitenkin hyvä huomioida muutamia seikkoja. Suositus ei tarkoita sitä, että työntekijälle syntyisi vaaratiedotteen seurauksena subjektiivinen oikeus palkalliseen vapaaseen. Suosituksella ei ole vaikutusta myöskään siihen, kenen tulee tulla töihin myös vaaratiedotteen aikana. Sosiaali- ja terveyspalvelualalla on joukko eri toimintoja, joiden tulee pysyä käynnissä myös tämänkaltaisten uhkatilanteiden aikana. Julkaistun ohjeistuksen mukaan kyse on yhteiskunnan kaikkein kriittisimmistä toiminnoista, joissa lyhytaikainenkin häiriö voi vaarantaa työpaikan työntekijöiden, potilaiden, asiakkaiden tai lähialueen asukkaiden hengen tai terveyden.

Työnantajan on hyvä etukäteen työyhteisössä käydä läpi, mitkä tehtävät ovat sellaisia tehtäviä, joiden osalta töihin tulo on välttämätöntä. Vaikka työnantaja olisi muutoin päättänyt maksaa palkkaa työmatkan estyessä lyhytkestoisten drooniuhkatilanteiden aikana, työnantajan kriittiseksi määrittelemissä tehtävissä työskentelevällä työntekijällä ei ole oikeutta palkkaan, jos hän jää pois töistä.

Palkanmaksu on suositusta noudatettaessakin viimesijainen vaihtoehto. Ensisijaisesti tulee pyrkiä etsimään muita ratkaisuja työnantajalle ja työntekijälle aiheutuvien vahinkojen minimoimiseksi, kuten esimerkiksi etätyöjärjestelyt, muut poissaolojärjestelyt tai työvuorolistan muuttaminen. Työntekijä ei voi kieltäytyä esim. etätyön tekemisestä tällaisessa tilanteessa ja samanaikaisesti vaatia palkkaa suositukseen perustuen.

Nyt annettu suositus ei aiheuta tarvetta tehdä muutoksia aiemmassa drooniuhkatilanteessa tehtyihin ratkaisuihin palkanmaksun suhteen.

Käytännön ohjeita drooniuhkatilanteisiin työpaikoille

Yhteiskunnan kriittisten tehtävien hoitaminen jatkuu myös vaaratiedotteiden aikana. Sosiaali- ja terveydenhuolto ovat yksi yhteiskunnan kriittisistä aloista, joilla toiminnan pitää jatkua kriittisten toimintojen osalta.

Kunkin työpaikan kriittiset toiminnot pitää tunnistaa, ja suunnitella niiden jatkuminen. Käytännössä kriittisten toimintojen jatkuminen tarkoittaa työvuorolistan mukaisten vuorojen tekemistä näissä tehtävissä tai muita järjestelyjä, joilla riittävä henkilöstö tehtäviin varmistetaan. Näitä voivat olla esimerkiksi työn jatkaminen oman suunnitellun vuoron päätyttyä odotettaessa seuraavan vuoron saapumista töihin.

Kriittisiä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintoja ovat sellaiset toiminnot, joiden keskeytymisestä tai tekemisestä normaalia pienemmällä henkilöstöresurssilla aiheutuisi välitöntä vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle. Tällaisia toimintoja ovat esimerkiksi sosiaalihuollon ympärivuorokautiset asumispalvelut ja kotiin vietävät välttämättömät palvelut. Terveydenhuollon osalta välttämättömiä palveluita ovat ainakin kaikki sellaiset toiminnot, joissa potilaita on ympärivuorokautisesti yksiköissä. Lisäksi on monia kiireellisiä terveyspalveluita, joiden viivästymisellä olisi haitallisia vaikutuksia potilaille. Tätä palvelutarvetta tulee arvioida yksilöllisesti. On siis myös palveluita, jotka ovat kiireellisiä, ja joita tulee tarjota, vaikka ne eivät olisikaan ympärivuorokautisesti toimivia, mutta niiden keskeytymisestä tai viivästymisestä olisi merkittävää haittaa. On siis arvioitava voiko vaarantua tai vaarantuuko potilaiden ja asiakkaiden terveydentila, jos palvelut keskeytyvät. Myös näiden toimintojen tarvitsemien tukipalveluiden tulee jatkua näissä tilanteissa. STM on antanut hyvinvointialueille alakohtaisia ohjeita toimintojensa kriittisyyden arvioimiseen, ja hyvinvointialueet välittävät tietoa edelleen ostopalvelukumppaneilleen.

Jokaisella työpaikalla pitää suunnitella toiminta näiden tilanteiden varalta. Käytännössä ainakin pitää olla tiedossa ne tehtävät, jotka pitää tehdä myös vaaratiedotteiden aikana. Näihin tehtäviin siis lähtökohtaisesti saavutaan vaaratiedotteesta huolimatta. Lisäksi viestintä tilanteeseen liittyen pitää suunnitella. Työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa työpaikalle, jos esimerkiksi töihin saapuminen viivästyy vaaratiedotteesta johtuen. Laajempi lista tarkasteltavista asioista on Työelämäsuositukset drooniuhkatilanteiden varalta -asiakirjassa (kohta 4).

Työpaikalla toimimiseen saa ohjeita esimerkiksi alla olevasta Pelastustoimen ohjeesta. Monessa sote-kohteessa on mahdotonta siirtää kaikkia asiakkaita tai potilaita tiloihin, joissa ei ole ikkunoita ja jotka eivät rajaudu rakennusten ulkoseiniin. Mikäli on mahdollista, tulee Pelastustoimen ohjetta sote-yksiköissä noudattaa, mutta monesti työntekoa on jatkettava koko yksikön tiloissa, eikä työntekoa ole mahdollista keskeyttää ja siirtyä rakennuksen keskiosiin suojaan. Tavoitteena on, että työntekijöiden terveydelle ja turvallisuudelle aiheutuvat vaarat jäävät mahdollisimman vähäisiksi, mutta samalla ihmiset saavat välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut. Oikeus välttämättömään hoitoon on myös perustuslaissa turvattu.

Mikäli vaaratiedotteessa on tieto juuri kyseisen työpaikan olemisesta lyhytaikaisesti erityisen korkean riskin alueella, tulee työskentelyn keskeytyminen uudelleen harkittavaksi, ja tällöin henkilökunta ja mahdollisuuksien mukaan myös asiakkaat ja potilaat voivat suojautua rakennuksen turvallisempiin osiin. Näin tulee luonnollisesti menetellä myös, jos havaitsee droonin.

Muiden toimijoiden antamia ohjeita drooniuhkatilanteisiin liittyen

Koulutamme aiheesta

Koitko sisällön hyödylliseksi?

Keskiarvo 5 / 5. Arvioiden määrä: 1

Ei vielä arviointeja. Anna arviosi ensimmäisenä.

Ikävää, että sisältö ei ollut sinulle hyödyllinen.

Miten voisimme parantaa sisältöä?

Anna meille palautetta!