Lainsäädännön tarkoituksena on varmistaa yhteiskunnan kriittisten toimintojen jatkuvuus työtaistelutilanteessa.

Suojelutyöllä tarkoitetaan työtä, joka on välttämätöntä hoitaa työtaistelun aikana, jotta esimerkiksi henki, terveys, omaisuus tai ympäristö eivät vaarannu.

Työntekijöiden yhdistyksillä on jatkossa lakisääteinen velvollisuus huolehtia työtaistelun rajauksella tai suojelutyöllä siitä, ettei työtaistelu välittömästi, konkreettisesti ja vakavasti vaaranna sääntelyllä suojattavia välttämättömiä toimintoja. Työnantajan ja työntekijäyhdistyksen on neuvoteltava siitä, kuinka vahinkoseuraukset vältetään. Työnantaja voi tarvittaessa hakea tuomioistuimelta työtaistelun kieltämistä, jos suojelutyötä ei anneta laissa edellytetyllä tavalla.

Työnantaja saa työtaistelutilanteessa teettää hätätyötä, jos vahinkoseurauksen uhka on siinä määrin välitön, ettei sen aiheutumista voida lakiin kirjatuilla tai millään muillakaan kohtuullisilla keinoilla välttää. Hätätyön teettäminen on työnantajan viimesijainen keino estää vahinkoseuraukset, jotka ovat perus- ja ihmisoikeuksien kannalta merkittäviä ja kuuluvat sääntelyn piiriin.

Lakimuutokset tulevat voimaan 16.6.2025.

Hyvinvointiala Hali järjestää jäsenilleen suojelutyölainsäädäntöä koskevan webinaarin syksyllä. Webinaarin ajankohdasta ilmoitetaan myöhemmin sekä Halin nettisivuilla että uutiskirjeessä.

Lisätietoa

Virtanen Kati

Kati Virtanen

Työmarkkinajohtaja

0406798787

Lisätiedot

Koitko sisällön hyödylliseksi?

Keskiarvo 5 / 5. Arvioiden määrä: 1

Ei vielä arviointeja. Anna arviosi ensimmäisenä.

Ikävää, että sisältö ei ollut sinulle hyödyllinen.

Miten voisimme parantaa sisältöä?

Anna meille palautetta!