Kun lounasetu on verotettavaa, niin miksi työterveys ei ole? Tämän, ehkä retoriseksi tarkoitetun, kysymyksen esitti hiljattain Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Essi Eerola Ylen haastattelussa. Kysymystä pohjustettiin artikkelissa toteamalla, että ”esimerkiksi lounasetu on työntekijälle veronalaista tuloa, mutta huomattavasti suuremman hyödyn tuova työterveyshuolto taas on verovapaa etu”.
Vastaus työterveyden verokohteluun piilee itse asiassa tuossa edellä olevassa virkkeessä: työterveyshuolto tuo huomattavasti suuremman hyödyn kuin lounasetu. Etu ulottuu paitsi työntekijään, myös työnantajaan ja koko yhteiskuntaan.
Eerola ilmeisesti viittasi nimenomaan työntekijöiden etuun työterveyden palveluista verottomana. Käsittelen tässä kuitenkin laajemmin työterveyshuollon verovähennyksiä, koska niihin usein viitataan esimerkiksi yritystukien yhteydessä.
Työterveyshuollon verohelpotusten yhtenä taustatekijänä ja vastapainona on työnantajan velvollisuus järjestää työntekijöilleen työterveyshuolto. Työterveys jaetaan ns. lakisääteiseen ja vapaaehtoiseen osaan. Lakisääteinen osa painottaa ennaltaehkäisyä ja riskien hallintaa, vapaaehtoisessa on mahdollisuus hankkia tämän ulkopuolelle menevää sairaanhoitoa.
Järjestelmän maksavat sen käyttäjät. Molemmista korvausluokista korvataan osa työnantajan maksamista kuluista Kelan kautta, ja Kelan kautta maksatettava raha taas kerätään työnantajilta ja työntekijöiltä veroluonteisina maksuina. Valtio ei rahoita suoraan työterveyshuollon kustannuksia. Lisäksi työnantajan on mahdollista vähentää verotuksessa työterveyden kustannuksia. Verottajan ohjeen mukaan työnantajan työterveyshuoltolain mukaisesti vapaaehtoisesti järjestämien sairaanhoito- ja terveydenhoitopalvelujen verovapauden edellytyksenä on, että ne ovat tavanomaisia ja kohtuullisia.
Pakolliseen työterveyshuoltoon liittyvistä terveystarkastuksista ja muista toimenpiteistä ei synny työntekijälle veronalaista etua.
Suurin osa työntekijöistä saa sairaanhoidon palveluita työterveyden kautta
Vuonna 2023 työterveyshuolto kattoi 2,085 miljoonaa työntekijää. Koko väestöstä perusterveydenhuollon tasoisen työterveyshuollon piirissä oli 37 prosenttia. Pääosin yksityisiä lääkäriasemapalveluja hyödynsi 1,906 miljoonaa henkilöä eli 91 prosenttia työterveyshuollon piirissä olleista palkansaajista. Kelan korvaaman vapaaehtoisen sairaanhoidon ja muun terveydenhoidon palvelujen piirissä oli peräti 94 prosenttia työntekijöistä 2023. Näin suurella osalla työntekijöistä on siis käytössään vähintään jonkinasteisia sairaanhoidon palveluita työterveyshuollon kautta. Niiden hankkimiseen kannustaa työnantajaa paitsi työntekijöiden työkyvyn tukeminen ja tarvittaessa nopea palauttaminen, myös teknisesti osaltaan mahdollisuus vähentää näitä kustannuksia verotuksessa.
Työnantajat hankkivatkin työntekijöilleen merkittävästi enemmän palveluja, kuin mitä ne saavat korvauksia takaisin Kelalta tai mikä on verovähennyksen merkitys. Kelan maksamat työterveyshuollon korvaukset olivat 471 miljoonaa euroa vuonna 2023, mikä oli 37 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista. Määrällisesti Kelan maksamat korvaukset lisääntyivät 35 prosenttia vuosina 2008–23, mikä oli vähemmän kuin kustannusten nousu (52 %). Näin ollen työnantajien välitön omavastuu työterveyshuollon kustannuksista on kasvanut. Koko työterveyshuollon kustannus vuonna 2023 oli yhteensä 1,137 miljardia euroa. Tästä siis työnantajat maksoivat suoraan omasta pussistaan lähes 670 miljoonaa euroa. Tätä subventiota työikäisten suomalaisten terveyden hoitoon ja työ- ja toimintakyvyn edistämiseen tuetaan verovähennyksen avulla.
Nykyinen verotus turvaa työntekijöiden välisen tasa-arvon
Työterveyshuollon sairaanhoidon kustannusten veroedun saamisen edellytys on, että työnantaja järjestää työterveyshuollon samanlaisena kaikille työntekijöille. Työntekijälle verottoman etuuden on siis oltava kaikille toimitusjohtajasta harjoittelijaan saman tasoinen työterveyshuolto työpaikan sisällä.
Seuraa pieni ajatusleikki työterveyshuollon verovähennyksen tai työntekijälle suunnatun veroedun poistosta. Näillä olisi merkittäviä seurauksia, jotka todennäköisesti alkaisivat näkyä melko pian.
Suurimpana seurauksena työnantajalle vähennettävien kustannusten karsimisesta olisi se, että työnantajat vaikeassa taloustilanteessa todennäköisesti vähentäisivät erityisesti vapaaehtoisen työterveyshuollon eli käytännössä sairaanhoidon järjestämistä työntekijöilleen. Siitä seuraisi merkittävä vyöry työikäisiä ihmisiä julkisille terveysasemille, jotka ovat jo nyt monin paikoin kuormittuneita. Sivuseurauksena olisi todennäköisesti sairauspoissaolojen pidentyminen, koska hoitoon pääsy heikentyisi. Tällä olisi seurannaisvaikutuksia kansantalouteen.Toiseksi jos mekanismi yhdenvertaisen työterveyshuollon järjestämisestä kaikille (verovapauden ehto) poistuisi, työnantajat todennäköisesti alkaisivat ottamaan työntekijöilleen nykyistä enemmän terveysvakuutuksia ja myös räätälöimään niitä avainhenkilöille.
Tämän seurauksena
1) terveyden epätasa-arvo lisääntyisi työpaikoilla ja laajemmin yhteiskunnassa sosioekonomisesti (esim. duunarit vs. valkokaulustyöläiset)
2) terveydenhuollon rahoituksen ”välistävetäjien” eli vakuutuslaitosten osuus kasvaisi merkittävästi. Tällöin todennäköisesti terveydenhuoltoon laitettaisiin entistä enemmän rahaa suhteessa saavutettuun hyötyyn. Kulkisimme siis yhä vahvemmin kohti vakuutusmallisten terveydenhuoltojärjestelmien kaikkein kalleinta sovellutusta – hallitsematonta sellaista. Jos työterveyshuollon verottomuus työntekijälle poistuisi, joutuisimme väistämättä puuttumaan laajemmin työnantajan työterveyden järjestämisvelvoitteeseen ja niihin pelisääntöihin, joilla nyt on pyritty takaamaan mahdollisimman yhdenvertainen työterveyshuolto työpaikan sisällä.
Terveydenhuollon rahoituksen muuttaminen jossain kohtaa heijastuu palvelujärjestelmään toisaalla
Pohditaanpa sitten julkisia terveyspalveluja tai työterveyshuoltoa tai jotakin näiden rahoituksellista osaa, on tärkeä hahmottaa niiden ristikkäiset kytkennät. Kun jotain palaa liikutetaan, järjestelmän jossain toisessa osassa voi tapahtua isojakin järistyksiä. Siksi huolelliset vaikutusarviot ja eri toimenpiteiden seurannaisvaikutusten analyysi niin taloustieteellinen kuin järjestelmän tasolla ovat tärkeitä.
Isommassa kuvassa Suomessa olisi tärkeä ylipäätään katsoa perusterveydenhuoltomme toimivuutta ja uudistamistarpeita ja tehdä se ymmärtäen, missä tuotannon resurssit sijaitsevat ja mistä raha tulee. Uudistaminen pitää kuitenkin tehdä hallitusti, jotta ei aiheuteta esimerkiksi merkittävää hoitoonpääsyn kriisiä ja yksityisen rahoituksen vetäytymistä palvelujärjestelmästä. Tällaisessa tilanteessa impulsiivinen ”säästötoimi” voisi osoittautua kalliiksi.
Lähteitä:
