Hoiva-alan työnjako julkisten ja yksityisten palvelutuottajien kesken EU-maissa vaihtelee maittain ja perustuu usein pitkään perinteeseen. Yhteistä länsieurooppalaisille maille on asiakkaiden valinnanvapauden korostuminen.
Vaikka hoivapalvelut, niiden laatu, rahoitus ja saatavuus ovat olleet usein keskeisiä poliittisten kiistojen aiheita länsieurooppalaisissa demokratioissa, eri maissa on kuitenkin varsin vakiintuneet käytännöt.
Useissa EU-maissa on vahva julkinen terveydenhoitojärjestelmä ja sitä täydentävä yksityinen sektori sekä kolmas sektori, eli voittoa tavoittelemattomat järjestöt. Palvelusetelijärjestelmä on hieman erilaisina variaatioina käytössä useissa EU-maissa, ja se on suunniteltu tarjoamaan asiakkaille joustavuutta hoivapalveluiden valinnassa.
Myös hoidosta aiheutuneiden kustannusten verovähennyskäytännöt vaihtelevat maittain ja pääsäännöksi on vakiintunut käytäntö, jossa ainakin osa hoitokuluista voidaan vähentää verotuksessa.
Käytännöt vaihtelevat maittain
Täällä Belgiassa julkiset ja yksityiset toimijat tarjoavat hoivapalveluita rinta rinnan. Yksityiset omalääkärit ja julkiset sairaalat vastaavat perusterveydenhuollosta, kun taas yksityiset toimijat tarjoavat muun muassa vanhusten hoivaa, lastenhoitoa ja vammaisten palveluita. Yksityiset palveluntarjoajat toimivat sekä voittoa tavoittelevina että voittoa tavoittelemattomina organisaatioina.
Kansalaiset maksavat palvelut joko kokonaan tai vain omavastuuosuuden määrään. Jos hoitopaikoissa laskutetaan koko hoidon hinta, asiakkaat saavat siitä takaisin 50–75 prosenttia takaisin sairaskassa-järjestelmästään. Useat sairaalat lähettävät laskut suoraan sairaskassaan, joten potilaille jää paikan päällä maksettavaksi vain hoidon omavastuuosuus.
Belgiassa veronmaksajat voivat saada verovähennyksen tietyistä hoivapalveluista, kuten lastenhoidosta, kotiavusta ja vanhustenhoidosta. Vähennyskelpoisuuden määrä ja ehdot vaihtelevat kuitenkin alueittain. Maassa tunnetaan myös palvelusetelijärjestelmä, flaamiksi dienstencheques ja ranskaksi titres-services. Tämä järjestelmä koskee pääasiassa kotipalveluita, mutta voi sisältää joitakin hoiva-alan palveluita.
Monen Euroopan maan järjestelmä on lähtöisin Bismarckin ajalta
Saksassa terveydenhuoltojärjestelmä perustuu Otto von Bismarckin 1880-luvun sosiaaliturvaohjelmaan ja kaikkien maassa asuvien on otettava terveysvakuutus. Vakuutusjärjestelmä takaa peruspalvelut kaikille kansalaisille, mutta yksityiset palveluntarjoajat täydentävät tarjontaa. Maan terveysvakuutusjärjestelmä on kaksijakoinen ja koostuu lakisääteisestä sairausvakuutuksesta (GKV) ja yksityisestä sairausvakuutuksesta (PKV). Suurin osa väestöstä on GKV:n piirissä, mutta korkeammat tulot omaavat voivat valita PKV:n.
Hoiva-alan palvelut jaetaan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin eli voittoa tavoittelemattomien järjestöjen kesken. Esimerkiksi vanhusten hoivapalvelut tarjotaan pääasiassa voittoa tavoittelemattomien ja yksityisten palveluntuottajien toimesta. Saksassa yksityisten hoivapalveluiden kustannukset voivat olla verovähennyskelpoisia tietyin ehdoin. Esimerkiksi vanhusten hoivapalveluiden kustannuksista voidaan vähentää osa verotuksessa.
Myös Saksassa käytetään hoivapalvelujen ostamisessa palvelusetelijärjestelmää, gutscheinsystem, tai lastenhoitoon liittyen kita-gutscheinsystem, jolloin perheet voivat saada palvelusetelin, jolla he voivat valita lastenhoitopalvelun julkiselta tai yksityiseltä sektorilta.
Ranskassa niin julkiset ja yksityiset toimijat tarjoavat hoivapalveluja. Julkiset palvelut keskittyvät terveydenhuoltoon, kun taas yksityiset toimijat tarjoavat lastenhoitoa, vanhusten hoivaa ja vammaisten palveluita. Yksityiset palveluntarjoajat toimivat sekä voittoa tavoittelevina että voittoa tavoittelemattomina organisaatioina. Ranskassa potilailla on oikeus valita oma lääkäri, mutta he eivät voi valita sairaalaa, jossa heidän hoitonsa tapahtuu.
Ranskassa kotihoivapalvelut, kuten lastenhoito, vanhustenhoito ja vammaisten avustaminen, ovat verovähennyskelpoisia. Veronmaksajat voivat vähentää puolet näiden palveluiden kustannuksista veroistaan. Myös Ranskassa on palvelusetelijärjestelmä, Chèque emploi service universel CESU.
Alankomaissa hoivapalvelut ovat suurimmaksi osaksi julkisen sektorin vastuulla, mutta yksityiset yritykset ja järjestöt ovat sielläkin mukana. Alankomaissa on käytössä henkilökohtaisen budjetin järjestelmä, persoonsgebonden budget, PGB, joka mahdollistaa asiakkaille valinnanvapauden julkisten ja yksityisten palveluntarjoajien välillä. Asiakkaalle myönnetään henkilökohtainen budjetti, jonka hän voi käyttää itse valitsemiinsa hoivapalveluihin joko julkisilta tai yksityisiltä palveluntuottajilta.
Hollannissa joitakin yksityisiä hoivapalveluita, kuten lastenhoitoa, voi olla mahdollista vähentää veroista. Tämä riippuu perheen tuloista ja palvelun kustannuksista. Vanhusten ja vammaisten hoivapalveluiden verovähennysoikeus on rajallisempi.
Itävallassa julkiset palvelut tarjoavat perusterveydenhuoltoa ja hoivapalveluita, mutta yksityiset palveluntarjoajat täydentävät tarjontaa erityisesti vanhusten hoivapalveluissa ja lastenhoidossa. Kolmas sektori eli voittoa tavoittelemattomat järjestöt ja kirkon ylläpitämät laitokset, on merkittävässä roolissa hoivapalveluiden tuottamisessa.
Itävallassa terveydenhuoltojärjestelmä on lähes universaali ja palveluiden saatavuus on yleensä hyvä. Heikommassa asemassa olevilla ryhmillä on kattava taloudellinen suoja monien omavastuuosuuksien vapautusten kautta.
Irlannissa niin julkiset kuin yksityisetkin toimijat tarjoavat hoivapalveluita, ja valtio tukee niitä verorahoilla. Julkiset palvelut kattavat perusterveydenhuollon, kun taas yksityiset palveluntarjoajat täydentävät tarjontaa erityisesti vanhusten hoivapalveluissa, lastenhoidossa ja vammaisten palveluissa. Irlannissa on viime vuosina pyritty lisäämään yksityisen sektorin roolia hoivapalveluiden tarjoamisessa.
Erityisesti hoiva-alalle ei ole Irlannissa yhtenäistä palvelusetelijärjestelmää. Lastenhoidon osalta maassa on käytössä National Childcare Scheme, NCS, joka tarjoaa taloudellista tukea perheille lastenhoidon kustannuksiin.
Italiassa perheiden rooli hoitopalvelujen tuottajina on edelleen merkittävä
Italiassa hoivapalveluiden tarjoaminen on pääasiassa julkisen sektorin vastuulla, mutta yksityiset toimijat ovat myös mukana erityisesti vanhusten hoivapalveluissa, lastenhoidossa ja vammaisten palveluissa. Monet perheet turvautuvat edelleen myös laajaan epäviralliseen hoivaverkostoon, johon kuuluu sukulaisia ja ystäviä.
Italiassa terveydenhuoltojärjestelmä on keskitetysti rahoitettu, mutta sitä hallitaan alueellisesti, joten hoitotasot voivat vaihdella ja parasta hoitoa löytyy todennäköisimmin maan pohjois- ja keskiosista, kuten Milanosta ja Roomasta. Terveydenhoito on ilmaista niille, jotka täyttävät vaatimukset.
Myös Italiassa käytetään palveluseteleitä, Buono Sociale tai Voucher Sociale. Nämä palvelusetelit on tarkoitettu erityisesti vanhustenhoitoon, vammaisten palveluihin ja lastenhoitoon.
Espanjassa julkisen ja yksityisen sektorin välinen työnjako hoiva-alalla vaihtelee alueellisesti. Julkinen sektori tarjoaa perusterveydenhuollon palveluita ja osan hoivapalveluista, kun taas yksityiset palveluntarjoajat täydentävät tarjontaa vanhusten hoivapalveluissa, lastenhoidossa ja vammaisten hoidossa.
Espanjassa ei ole yhtenäistä palvelusetelijärjestelmää hoiva-alalle, mutta joillakin alueilla on käytössä omia järjestelmiään, kuten Madridin Cheque-Servicio.
