Euroopan neuvosto päätti direktiivin 2020/2020 myötä mahdollistaa jäsenvaltioille arvonlisäveron nollaverokannan soveltamisen koronatesteihin ja -rokotteisiin liittyviin hankintoihin...
Kuluneen syksyn aikana on somessa ja muuallakin keskusteltu paljon palkka-avoimuuden lisäämisestä. Asia ei ole ongelmaton, sillä...
Tällä hetkellä kunnilla on vahva itsehallinto sote-palvelujen järjestämisessä. Itsehallinto merkitsee kuntalaisille kuuluvaa oikeutta päättää kuntansa hallinnosta...
Kuten moni sotea työkseen kehittävä, kuuntelin minäkin eilistä eduskunnan lähetekeskustelua. Aktiivinen keskustelu tärkeän asian äärellä on ehdottomasti positiivinen juttu...
Eduskunta käy parhaillaan lähetekeskustelua sote-uudistuksesta. Viimeviikolla annetut ”luurankolait” eivät kuitenkaan sisällä itse toimintaa parantavaa sääntelyä. Myös...
Hyvinvointiala HALI ry haluaa, että suomalaiset saavat hyvää hoitoa ja hoivaa asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Tarvitaan...
Kaikilla HALIn työehtosopimusaloilla hyväksytään vuosittain kalenterivuodeksi kerrallaan työnantajan tuen piiriin kuuluvat ammattiyhdistyskoulutukset. Sosiaalipalvelualan TES:n koulutussopimuksen 4 §:ssä...
Koronaviruksen torjuminen sosiaali- ja terveysalan yrityksissä ja järjestöissä aiheuttaa mittavia lisäkustannuksia. Erityisesti kuntoutus- ja hoiva-alan toimijat...
Hyvinvointiala HALI ry:n ja asianajotoimisto Avancen teettämä kansalaiskysely osoittaa, että jos sote-uudistuksella ei pystytä nopeuttamaan hoitoon...
Sosiaali- ja terveysministeriö antoi tämän vuoden maaliskuussa määräyksen suojavarusteiden käytöstä ympärivuorokautisessa hoivassa. Määräys koski sekä julkisia...
HALIn johtava lakimies Anna Kallaskari siirtyy uusiin tehtäviin. Anna on toiminut HALIssa sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen pääneuvottelijana ja sosiaalipalvelualan...
Emännöin tänään aamulla mielenkiintoista webinaaria, jonka aiheena oli potilasdirektiivi. Potilasdirektiivihän liittyy yhteen Euroopan unionin peruspilareista, ihmisten...
Tervetuloa Hyvinvointiala HALI ry:n potilasdirektiiviä käsittelevään webinaariin, kuuntelemaan mistä potilasdirektiivissä on kyse, ja miksi asia tulee...
Näyttää (…) siltä, että jatkossakin yksityisellä sektorilla on vahva roolinsa”, pohti päätoimittaja Arno Ahosniemi sote-uudistuksesta. Onkin vaikea nähdä...
Lainsäädännön arviointineuvosto toimitti lausuntonsa sote-uudistuksesta valtioneuvostolle 9.11.2020. Lausunto on HALIn näkemyksen mukaan hyvä, siinä on otettu huomioon useita...
Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat keskeinen osa Suomen hyvinvointijärjestelmää hyvinvoinnin ja terveyden edistäjinä, maksuttoman matalan kynnyksen tuen...
Hyvinvointiala HALI ry toteutti lokakuussa laajan kansalaiskyselyn, joka kartoitti suomalaisten mielipiteitä ajankohtaisiin sote-kysymyksiin, muun muassa monituottajamalliin...
Hallituksen lakiluonnoksen mukaisella sosiaali- terveydenhuollon uudistuksella menokehityksen hillintä on niin sanotusti herrassa. Kokonaisuudesta puuttuvat elementit, jotka...
Tervetuloa Hyvinvointiala HALI ry:n webinaariin: SOTE – Järjestöjen apu ja tuki kaikkien ulottuville Aika: perjantaina 6.11...
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen kertoi tänään Kansan Uutisissa, että valmistelu COVID-19-virusosoitustestien sairausvakuutuskorvauksen nostamisesta 150 euroon...
Kokonaisulkoistukset ovat olleet laajasti edullisia kuntataloudelle, todetaan tuoreessa sote-palvelujen kokonaisulkoistusten kustannuksia käsittelevässä tutkimuksessa. Selvityksessä tutkittuja ulkoistuskuntia...
Valtiotieteiden maisteri Maira Kettunen on nimitetty Hyvinvointiala HALI ry:n viestintäjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään...
Hyvinvointiala HALI ry:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2021 on valittu Terveystalo Oyj:n toimitusjohtaja Ville Iho. Varapuheenjohtajiksi...